Olemme vuokranneet kolme kertaa paremman puoliskoni kanssa pyörän Italiasta ja viimeisellä reissulla ajettiin ulos italiasta. Matkalla huomasin olevani tyhmä mutta tällä kertaa siitä ei tarvinnut kärsiä. Noviiseina saimme neuvoja itävaltaan ajamisesta mutta ei sitten tullutkaan mieleen sveitsin rajalla maksaa verotarraa. ehdimme sen kuitenkin hommata ennenkuin tuli sakkoja.
Vaikka tämä sivusto onkin selvästi keskittynyt foorumin ympärille, niin mahtaisiko silti olla mahdollista keräillä matkaamiseen tarvittavaa tietoa yhteen paikkaan. Välillä tuntuu, ettei kokeneetkaan tiedä jokaisesta maasta ihan jokaista pykälää mitä pitää ottaa huomioon kun ylittää rajan.
Ideana olisi siis listata tiemaksut ja minne maksaa ja kuinka toimia niiden kanssa. Tarviiko olla jotain erityistä mukana (jostain täältä luin että jossain maassa tarvitsee olla huomioliivi mukana tai voidaan sakottaa.)
Tehtäisiin siis vaikka maakohtainen listaus tarpeellisista toimenpiteistä malliin
SVEITSI
Tiemaksut: 35€ / vuosi. Lyhyempää aikaa ei ole saatavilla. Koskee moottori- ja moottoriajoneuvoteitä. Muut tiet ilmaisia.
Missä voi maksaa: Huoltoasemilla, tarra tulee kiinnittää näkyvään paikkaan kulkuneuvon eteen.
Peltipoliisivaroitin: Sallittu
Promilleraja: 0,2
.
.
.
Muuta huomioitavaa: Blaa, blaa, blaa....
Norjassakin tullut käytyä, vaikkakin autolla. Oslon lähimaille saapuessa jouduttiin miettimään tiemaksuja ja hetki meni miettiessä. Vaihtoehtoja oli joitakin ja niiden ympärillä vietettiin tovi jos toinenkin ennenkuin asia oli täysin selvä (Kännykkä ei ollut paras vaihtoehto asioiden hoitamiseen netissä). Espanjaankin ajaessa pitää tietääkseni osata varautua hyvin. Italiassa taas pitäisi olla herkeämättä molemmat kädet stongassa tai saattaa rapista pika voitto.
Näin saataisiin kaikki tarvittava tieto saman katon alle josta noviisit voivat niitä opetella ja kokeneemmat virkistää muistiaan.
Foorumilla toteutettavaksi tämä systeemi ei varmaan pääse oikeuksiinsa, vaan enemmän mietin josko olisi mahdollista tehdä oma erillinen "Pieni Euroopan matkaajan opas" tähän foorumin kylkeen.
Kimmo