Tenere Ralli jatkaa Enduro-viikonlopun kesällä 2014 aloitamaa perinnettä.
Luvassa on jälleen toiminnallinen viikonloppu, johon ovat tervetulleita Tenereiden ohella myös kaikki muut samanhenkiset pöyrät.
Tapahtuman tukikohtana toimii SIKU-MOTO:n päämaja, jossa mahtuu sisätiloissa majoittumaan noin 40 henkeä. Tukikohta sijaitsee 24 kilometrin päässä Kuivaniemen keskustasta tietä numero 8520 Oijärvelle päin. Osoite on Kuivajoentie 2114, 96130 Hyryoja. Tukikohdassa ei ole polttoainejakelua, joten pyörät kannattaa tankata Kuivaniemessä. Paikalle voi saapua perjantai illan ja lauantai aamun välisenä aikana.
Lauantain päätapahtumana ajetaan noin 250 kilometrin mittainen, pääosin mukavista sorateistä koostuva lenkki. Reittikartta lisätään näkyville jahka se saadaan piirrettyä. Liikkeelle lähdetään tukikohdasta kello 10 paikkeilla. Puolimatkassa on tankkausmahdollisuus, joten pyörien toimintasäteeksi yhdellä tankkauksella riittää reilut 100 kilometriä. Ajon jälkeen on tukikohdassa tarjolla ruokaa ja saunomista. Mikäli joukosta löytyy laulajia, vedetään illan päätteeksi perinteiset karaoke Yamit.
20 euron osallistumismaksuun sisältyy majoitus tukikohdassa perjantaista sunnuntaihin, sauna ynnä palju, lauantain ruokailu sekä sunnuntain aamupala.
Tervetuloa sankoin joukoin ajamaan peräkkäin sorateitä!
Lisätietoja saa rallipäälliköltä osoittesta tenereman2@gmail.com