• Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.

Saksaan kesäkuun alussa

Tarkoitus olisi käydä katsomassa Saksan maata ja viipyä viikon verran. Ensimmäistä kertaa kun lähden niin hyvät neuvot olisivat tarpeen. Laivalla olisi tarkoitus mennä ja ajella Rostokista etelään vuoristoon. Sieltä Nürburgringin kautta takaisin. Muutamissa nähtävyyksissä täytyisi poiketa matkan varrella. Aikataulusta olisikin kysymys jottei mene pelkäksi ajamiseksi. Eli kuinka pitkiä taipaleita olette päivän aikana ajaneet? Olen ajatellut että reilu 400km olisi mahdollinen jotta jää aikaa muuhunkin ja kokonaismatka n.3000km viikossa. Ehtiikö tuolla periaatteella enää nähtävyyksiä tutkimaan? Mikäli tuona ajankohtana on lähtijöitä niin olisin kiinnostunut ajoseurasta ainakin osaksi matkaa.
 
Saksaan myös menossa, tosin heinäkuun puolivälissä..
buttrock.gif
 
Viikkolla 30 ollaan reissussa alpeilla, siis hieman yli viikko ja laivalla Rostockiin, mennessä eka stoppi Innsbruck ja sitten pyöritään alpeilla ja käydään Cardalla, Takastullessa myös Nurburiginkautta, Ainakin viimekesän kokemuksella autobaanalla saa matkan taittumaan tosi kevyesti kun pitää vauhtia päällä.
 
Viime kesänä olin kolmisen viikkoa keski-Euroopassa ja siitä ajasta tuhraantui Saksassa noin puolet. Saksaan kannattaa tutustua tuotakin väljemmällä aikataululla! Mainitsemasi 400km päivässä tuntuu aika kovalta kilometri määrältä, jos aikoo tutustua muuhunkin kuin autobahnojen mittaripaikkojen vessoihin. Toki niissäkin upeimmat ja uusimmat ovat sellaisia että ei tiedä mihin tarpeitaan tekee ja missä järjestyksessä  
omg.gif

Itse ajelimme 90 prosenttisesti pikkuteitä ja nopeudet olivat 10-80km/h väliltä ja kuumimpina (syyskuussa +30) päivinä keskituntinopeus oli jotain 30-60km/h. Pisimmillään istuttiin kaikki releet päällä 350 km, kun eksyttiin pahemman kerran (toisaalta löydettiin jotain sellaista mitä ei oltaisi osattu edes etsiä  
wink.gif
) ja lyhyimmillään päästiin 60 km lännemmäs lähtöpaikasta. Saksan halki ajo hieman siksakkina on melkeinpä mieluisinta, kun samalla tie nousee pikkumäistä vuoristoihin. Kun aikansa sahaa kilometrin korkeudelta alas laaksoon (mäkien ollessa jopa 18% pudotuksella), Alppitiet eivät sen jälkeen tunnu kovinkaan kummoisilta.

Summasummarum. Kolmessa viikossa ajoimme 3500km, rahaa meni yöpymiseen 40-125e/yö kahdelta ja ruokiin 20-50e/vrk. Toki tuohon mahtui kolmisen yötä nollabudjetilla, kun tavattiin pari saksalaista motoristia joiden vieraina oltiin ja vastavuoroisesti he tulevat nyt kesällä tänne pohjoiseen.

Jotenkin jäi fiilis että matkalla kannattaa pitää sierainten (ne kuuluisat tuoksut yms. joista me ajaessamme jaksamme nauttia) lisäksi korvat ja suukin tarpeen auki. Keski-Euroopassa on yllättävänkin mukavia ja ystävällisiä ihmisiä, joiden jokaisen sisällä tuntuu asuvan pikkumotoristi  
wink.gif
 
HUOMIOI, ETTÄ POTKUPALLON MM-KISAT ALKANEVAT NÄKYÄ KATUKUVASSA JA LIIKENTEESSÄ JO KESÄKUUN ALUSSA. VOIPI OLLA STAU´TA (=SEISOVAA RUUHKAA)
 
Viikosta ei paljon viisastu, koita jengata lisää aikaa reissua varten.
Yleensä kun tonne lähtee niin siinä humahtaa helposti kolme viikkoa.

Kesällä se kun on semmosta, että saattaapi välillä tulla vettä taivaalta ja reippaasti niin voipi mennä lupon makuuksi.

Tietysti sateellakin voi hyvin ajella mutta maisemien katselu ja kuvaaminen ei tunnu erityisen mukavalta.
 
HUOMIOI, ETTÄ POTKUPALLON MM-KISAT ALKANEVAT NÄKYÄ KATUKUVASSA JA LIIKENTEESSÄ JO KESÄKUUN ALUSSA. VOIPI OLLA STAU´TA (=SEISOVAA RUUHKAA)
Vaikka saksalaisten yleinen lomakausi ei vielä tuolloin alakkaan, niin on tosiaan tuon suurtapahtuman takia syytä varautua suurempiin liikennemääriin. Tosin, mikäli esiintyy stau:ta niin aika moni motoristi käyttää vasenta "sisäreunaa", koska sieltä yleensä mahtuu ihan hyvin ajamaan ohi. (eihän se ihan sallittua ole, mutta eipä niitä kait pahemmin sakotetakkaan
wink.gif
)
Toinen huomioon otettava asia kesäkuun alusta lähtien on majapaikat, etenkin kisakaupunkien lähistöillä. Esim tällä hetkellä Dortmundissa ja lähikaupungeissa ei ole tietääkseni yhtään hotelli tai gasthauspaikkaa vapaana kesäkuulle ja leirintäalueetkin täytyy nopeesti sillon.

Kootusti vielä varsinaiset pelipaikat
1 Hamburg
2 Berliini
3 Hannover
4 Dortmund
5 Gelsenkirchen
6 Leipzig
7 Köln
8 Frankfurt a.M.
9 Kaiserslautern
10 Nürnberg
11 Stuttgart
12 München
 
Vähän OT, mutta pakko laittaa:

ticket.ccc.jpg


Vaikka ei lippua omistaisikaan, joka kisakaupungista löytyy fanialue, jossa on screeni yms muuta oheistoimintaa.

/edit: ajamisesta; päivässä ajaa komeasti frankfurtista rostockiin baanaa pitkin (jos siis ei ole ruuhkia). baanalta kun laskeutuu pikkuteille, keskinopeus tippuu, karttaa pitää lukea.
 
Sen voin vielä sanoa pohjois-Saksan isojen teiden osalta, että se, joka ensimmäiseksi pahasti yleensä tökkii, on A2 välillä Hannover-Dortmund. A1:n isoimmat tietyöt pitäis valmistua kesään mennessä. Tarkoitan siis niitä, joiden kohdalla nopeusrajoitukset on 30-60km/h. A45 Hagenista Frankkuun vetää kans yleensä ihan hyvin.
Baijerin suunnassa A3 taas saattaa olla hyvinkin takkuinen.

Jos matkalla on mahollisuus käyttää nettiä, niin paikalliset liikennetilanteet voi tsekata esim osoitteesta
http://www.adac.de/Verkehr....D=69155

Mikäli saksaa taitaa, niin siitä samaisesta kohdasta, eli Verkehr:istä löytyy muun muassa Staukalender ja muuta kiinnostavaa ja hyödyllistä.
 
Back
Ylös