Eli Urheilukavanalta näytetään tänään kooste ensimmäisestä SM -osakilpailuviikonlopusta, Jurvasta.
Lähetys alkaa klo 21:30. Kaikki katsomaan.
Lähetys alkaa klo 21:30. Kaikki katsomaan.
Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Tottapa tuokin. Tulee siinä katsojalla samastusfiilistä, kun näkee ensin ihan ilmielävän ukon pälpättämässä ja sitten saman hepun makkarankuoressa ja potta päässä kaahaamassa (ja tällaisia hauskoja pikkujannuja turisemassa kuin esmerkiksi Ajon poitsuEnsimmäisessä lähetyksessä "karvanaamojen" näyttö oli osin sitä että saadaan kauden alkuun kuskeja näkyviin ja naamoja sitä kautta tutuksi, eikä pelkästään kypärä päässä ukkoja radalla kurvaamassa. Näin ihan tavan kansalainen, joka ei RR:stä mitään tiedä tai kuskeja tunne, pääsee edes hiukan samaistumaan ja näkemään millaisia juippeja kypärän alla on.
Noita kynäkameroita on tulossa ja niistä sitä kuvamateriaalia on tulossa seuraaviin ohjelmiin. Ongelma ei ole niinkään siinä materiaalin saamisessa tai laadussa, vaan lähinnä sen editoinnin tuomat kustannukset on.Tottapa tuokin. Tulee siinä katsojalla samastusfiilistä, kun näkee ensin ihan ilmielävän ukon pälpättämässä ja sitten saman hepun makkarankuoressa ja potta päässä kaahaamassa (ja tällaisia hauskoja pikkujannuja turisemassa kuin esmerkiksi Ajon poitsuEnsimmäisessä lähetyksessä "karvanaamojen" näyttö oli osin sitä että saadaan kauden alkuun kuskeja näkyviin ja naamoja sitä kautta tutuksi, eikä pelkästään kypärä päässä ukkoja radalla kurvaamassa. Näin ihan tavan kansalainen, joka ei RR:stä mitään tiedä tai kuskeja tunne, pääsee edes hiukan samaistumaan ja näkemään millaisia juippeja kypärän alla on.- hyvää peeärrää lajille). Voisi tosin myös edes mopon numeron ja värin kertoa selostaja sitten itse ajoa selostaessaan ja vähän luonnehtia vaikka ajotyyliä. Merkkien osalta on ilmeisesti sovittu, ettei niitä mainita lainkaan?![]()
Joka alueellahan tuossa kehittämisen varaa on, mutta alku on ihan hyvää peruskauraa. Rataesittely olisi tosiaan liki ilmaista tehostaa kynäkameran kuvan kanssa, jos vaikka pikku laatikkona näkyy ruudussa, niin ei kummoista resoluutiota tai tasoa tarvita. Ihan Youtube-taso piisaa. Mopokameroita voisi muutenkin sijoitella pari kpl kärkipyöriin, ei kait kovin kummoinen operaatio olisi?
-hh-
No sitten ymmärrän. Hienoa, jos suunta on siihen suuntaan, että se jannujen tekeminen pääsee eniten esille. Itse olen sellainen ihminen, joka vihaa "ihmissuhdepaskaa" tuunaus-/harrasteohjelmissa, kertausta missä tahansa ohjelmassa, köyhää mukahauskaa lätinää, pitkiä tunnareita ja "mitkä fiilikset" -haastatteluita. Kaipaan tiivistä asiaa siitä, mitä kulloinkin esitetään - oli se sitten musiikkia, huumoria, urheilukilpailu tai dokumentti. Suunta on hyvä ja saatte kyllä lähetyksille katsojan - mainostettavaa minulla ei ole, mutta ehkä niitä löytyy katsojien myötäEnsimmäisessä lähetyksessä "karvanaamojen" näyttö oli osin sitä että saadaan kauden alkuun kuskeja näkyviin ja naamoja sitä kautta tutuksi, eikä pelkästään kypärä päässä ukkoja radalla kurvaamassa.
Joo, siinä mielessä harraste ja talkoo pohjalta että SRRA:n porukka ja muut toiminnassa aktiivisesti tukijoita keräävät tahot, haastattelijat jne eivät saa mitään muuta kuin haukut tai kehut ja lämpöisen mielen. Lajia siis viedään eteenpäin ihan talkoohengellä.Ihan ok settiä tuo minusta oli, tuota kuitenkin kai ilmeisesti tehdään aika harrastetoiminalla.
OT: Jani ootko sä siirtynyt radalta kameran varteen vai meinaatko vielä kilvanajoakin harrastaa ?
Ennen haastistahan/ haastiksen väleissä vois näyttää kokokuvan jossa äijä seisoo mopon vieressä. Ja esim haastiksen inserttinä heittää;"Ja numerolla xx kilpailee x x", ja sit lähikuvaan.Tottapa tuokin. Tulee siinä katsojalla samastusfiilistä, kun näkee ensin ihan ilmielävän ukon pälpättämässä ja sitten saman hepun makkarankuoressa ja potta päässä kaahaamassa (ja tällaisia hauskoja pikkujannuja turisemassa kuin esmerkiksi Ajon poitsuEnsimmäisessä lähetyksessä "karvanaamojen" näyttö oli osin sitä että saadaan kauden alkuun kuskeja näkyviin ja naamoja sitä kautta tutuksi, eikä pelkästään kypärä päässä ukkoja radalla kurvaamassa. Näin ihan tavan kansalainen, joka ei RR:stä mitään tiedä tai kuskeja tunne, pääsee edes hiukan samaistumaan ja näkemään millaisia juippeja kypärän alla on.- hyvää peeärrää lajille). Voisi tosin myös edes mopon numeron ja värin kertoa selostaja sitten itse ajoa selostaessaan ja vähän luonnehtia vaikka ajotyyliä. Merkkien osalta on ilmeisesti sovittu, ettei niitä mainita lainkaan?![]()
Onko joku todella toivonut lisää haastatteluja viimevuotisiin verrattuna? no huhhuh.. Jos joku osaa ajaa kovaa moottoripyörällä (tai vaikka Formula 1:llä), niin se ei tarkoita, että hänessä olisi mitään nähtävää tai kuunneltavaa radan ulkopuolella. Sen sijaan ajaminen on varmasti katsomisen arvoista.Kiitoksia kommenteista, ihan hyviä pointteja kaikki.
Katsotaan mitä saadaan kehiteltyä ja toteutettua jatkossa, tarkoitus on kuitenkin tuota kehittää. Valitettavasti vaan kaikkia ei aina voi miellyttää.
Ensimmäisessä lähetyksessä "karvanaamojen" näyttö oli osin sitä että saadaan kauden alkuun kuskeja näkyviin ja naamoja sitä kautta tutuksi, eikä pelkästään kypärä päässä ukkoja radalla kurvaamassa. Näin ihan tavan kansalainen, joka ei RR:stä mitään tiedä tai kuskeja tunne, pääsee edes hiukan samaistumaan ja näkemään millaisia juippeja kypärän alla on. Tätä meiltä viime kaudella pyydettiin ja nyt sitä toimitettiin.
Kaikenlainen rakentava kritiikki ja kehitysideat ovat tervetulleita.
Minua? Kyllä se on ihan mielenkiintoista seurata jotain kierrosaikaeroja kahden kuljettavan välillä, jos siinä on menossa pieni 'taistelu'. Ja varsinkin, jos keliolot muuttuu, niin näkee hieman miten kuskit reagoi, etc.Kilpailun aikana selostajan ei tule luetella kierrosaikoja tai kuinka monta sekuntia joku on ketäkin perässä. Ketä ne kiinnostaa?