Alkuperäistä aihetta mukaillen oiskos jollain hyviä argumentteja (muita kuin että pelottaa) miksi EI lähtisi radalle kokeilemaan jos omistaa sellaisen pyörän joka mahdollistaa ko. asian ja homma kuitenkin edes vähän kiinnostaa?
1. Vapaissa harjoituksissa ei juurikaan ole ohjattua opastusta. Jos on lahjakas (99 % ei kuulu tähän joukkoon) ja kykenee heti ymmärtämään miten mihinkin mutkaan kuuluu ajaa, miten pyörä toimii rata-ajossa jne. niin mikä jottei. Sille lopulle 99 %:lle suosittelen menemistä johonkin tapahtumaan jossa saa edes alkeellisen opetuksen. Virheistä pois oppiminen on huomattavasti vaikeampaa kuin uuden oppiminen suoraan.
2. Vapaissa harjoituksissa harvemmin on paikalla lippumiehiä, päivystävää ambulanssia jne. Turvallisuuskysymys. Jos sattuu oikein onnellisesti ja kylkiluut menevät keuhkoista läpi, tulee murtumat niskaan, sulloudut rengasvallin alle tms. niin siinä on ikävä olla amatöörien ropelluksen kohteena. Eivät kovin hypoteettisia esimerkkejä. Itseltäni meni kylkiluut, tosin vain murtuivat, eivät sentään keuhkoihin, kun toinen pyörä ajoi päin tänä kesänä. Vähän ennen sitä eräällä toisella radalla eräs asiakkaamme veti suoraan rengasvallin alle ja sieltä sitten ammattilaiset repivät pois. Tietääkseni kolmesta kohti oli mennyt selkäranka ja amatöörien käsittelyn tuloksena voisi olla neliraajahalvaus. Jasmin taas voi kertoa miltä tuntuu olla puoli tuntia odottamassa lantio murskautuneena kipupiikkiä. Riskit radalla on hallittavissa, mutta turha niitä lisätä.
3. Ryhmäjako. Vapaissa harjoituksissa ei juurikaan porukkaa jaeta ryhmiin. Joskus niin tehdään, joskus ei. Botnialla tänä vuonna olin vapaissa ja samaan aikaan rataa kiertsi laukuilla varustettua matkapyörää, kilpuria, autoa ja mönkijää. Oli aika karmeaa olla seassa vaikka sillä erää en pujottelukeppinä ollutkaan. Viimeinen niitti oli kun rinnalta kaatui pyörä, kuski liukui takarenkaaseeni ja pyöränsä eteeni jonka yli ajoin. Selvisin silläkin kertaa kaatumatta, tosin siinä ei enää taidot ratkaisseet, joku pahempi voima piti pystyssä.
Eli aikuisten oikeasti suosittelen aloittamaan rataharrastuksen jonkun kurssin käymällä. Kurssi, jossa yhtä kouluttajaa kohti on 3-6 koulutettavaa, täyttää kriteerit. Yksi kouluttaja ja 30 koulutettavaa on jo sellainen, että siitä ei ole mitään iloa. Alastarolla katselin yksi päivä ennen meidän alkua jotain possujunaa jossa oli ehkä n. 30-35 pyörää ja letkan edessä liivit päällä joku joka ajeli 30-60 km/h vauhteja. Tuollaista kurssia voi mielestäni vetää vaikka sitten parkkipaikalla tai Linnanmäellä, ei siitä ole mitään iloa ja hyötyä jos ajetaan matomaisia vauhteja jotka alle puolet siitä mitä vastaavissa olosuhteissa tieliikenteessä. Lähinnä turhauttavaa sekä kouluttajasta että valtaosasta koulutettavia. Jos tarkoituksena on jonkun yleisötilaisuuden yhteydessä esitellä rataa yleisölle, niin tuollainen vauhti siihen sopii, mutta ei mihinkään koulutukseen.
Vetämäni yhdistys on vuosittain järjestänyt 4-6 ennakoivan ajon kurssia, jossa pääpainopiste on kaarreajon harjoittelussa ja harjoittelu suoritetaan moottoriradalla (Ahvenisto). Kouluttajien ja koulutettavien määrästä riippuen porukka jaetaan 3-6 ryhmään ja vauhti sovitetaan kurssilaisten mukaan. Kokeneemmat pääsevät kokeilemaan kanttailua äärirajoilla, vähemmän kokeneet ja rauhallisemmat sitten ajelevat maks. maantienopeuksia. Tulevina vuosina olen kouluttajana vain poikkeustapauksissa, vetovastuun kantavat muut ennakoivan ajon kouluttajakurssin suorittaneet henkilöt. Meillä tuohon koulutukseen lähetetään vain riittävän kokeneet ja tietyn tason saavuttaneet motoristit. Kaudelle 2009 olisi tarkoitus koulututtaa 2-3 uutta kouluttajaa nykyisten kuuden lisäksi.
Oma urakkani on operatiivisen osalta päättynyt ja vetovastuu tapahtumista, koulutuksista ym. on tulevaisuudessa muilla. Takapiruna heilutaan ja kirjoituspöytäsuunnittelua harjoitetaan. Välillä hyvä katsella muita juttuja.
Suosittelen rata-ajoa kaikesta pelottelusta huolimatta. Radalla voi hakea rajojaan turvallisemmin kuin tieliikenteessä. Riskitöntä se ei kuitenkaan ole ja terve järki kannattaa pitää päässä. Radoista Alastaro on turvallisin kokeilla rajojaan hyvien turva-alueidensa johdosta. Ahvenisto ehdottomasti vaarallisin. Motopark tulee mielestäni hyvänä kakkosena, vaikkakin aika huonolla hoidolla. Botnialla ja Kemoralla muutama vaarallinen paikka, jossa ulosajo johtaa melkoisen suurella todennäköisyydellä äkkipysäykseen ja sairaalakeikkaan.
Rataharjoittelu tuo tiettyä varmuutta katuajoon ja vähentää merkittävästi onnettomuusriskiä kadulla, parhaana argumenttina se, että kun rata-ajoon hurahtaa, poistuu kuski usein katuliikenteestä. Ja ne jotka eivät poistu, oppivat ajamaan aivan eri tavalla ja tilanteen sattuessa, saattavat siitä selvitä.
Kauden viimeiset rata-ajomme ovat reilun viikon päästä Alastarolla la-su ja siitä viikko eteenpäin Motoparkissa. Siihen kausi sitten tältä erää päättyy osaltamme. Viihteellisiin tapahtumiin (kuten Radalle.com jne) en suosittele osallistumista ensikertalaisille. Siellä tilanteita tulee vähän toiseen tyyliin kuin puhtaasti pyörille järjestetyissä. Olen itse vieraillut asiakkaana aika monien järjestäjien tapahtumissa ja ainakin SRRA:n ja Orgin tapahtumat ovat olleet hyvin järjestettyjä ja täyttävät turvallisuusvaatimukset. Vapaita harjoituksia en suosittele myöskään ensikertalaisille.
Jukka Relander
Puheenjohtaja
Moottoripyöräilyn tuki ry