Itä-Suomessa mutkatiet ovat muutamaa poikkeusta lukuunottamatta oikeastaan aika harvinaisia. Tämäkään Puruveden kiertoreitti ei ole kauttaaltaan yhtenäistä kurviparatiisia, mutta on kierroksessa omat puolensa.
Lähdemme Punkaharjun keskustaajamasta ja suuntaamme kohti luodetta ja Savonlinnaa. Alkupätkä valtatie 14:ä pitkin. Lähes heti käännymme Punkaharjun kansallismaisemassa kulkevalle harjutielle, jota turistit valitettavasti joskus lomakaudella tukkivat matkailukotteroillaan pilaten kurvikivasta nauttimisen. Mutta jos baana on vapaa, tie on helmi. On vaikeata päättää katselisiko maisemia vaiko kääntäisi kahvasta. Mitäpä jos ajaisi pätkän pari kertaa...?
Harjutie loppuu aikanaan (liian pian) ja on aika palata valtatie 14:lle. Suunta jälleen kohti Savonlinnaa ja puolenkymmenen kilometrin jälkeen käännös oikeaan kohti Kerimäkeä (tie 4793, vanhan GT-kartan mukaan 4794). Tie on vauhdikkaan kaarteikas, eikä liikenteestäkään ole paljon riesaa.
Saavumme Kerimäelle. Kerimäen (puu)kirkonkylän läpi ohjastamme ajokkimme tie 71:lle, jota myöten jatkamme Villalan kyläseen saakka. Nesteen huoltoaseman jälkeen reitti kääntyy oikealle ja tielle 480, joka johtaa Kesälahdelle.
Tämä pätkäpä onkin jälleen varsin mukiinmenevä motoristinkin kannalta. Loivat kaarteet sallivat melko avokätisen kaasunkäytön, nopeusrajoitus tosin on 80 km/h.
Kuutostielle saapuessamme napsautamme vilkun nakuttamaan oikealle. Ohitamme Kesälahden ja about 15 kilometriä 6-tien suorista nautiskeltuamme käännämme konepyörän oikealle Punkaharjulle päin.
Tie 479 eli ns. Kissalantie on jälleen keskimääräistä mukavampi kahvankääntöosuus, etenkin hieman ennen Punkaharjua Pakkasenharjun päällä luikerteleva pikataival on sopivan mutkikas. Tosin ajoittain on varottava irtohiekkaa parhaissa mutkissa.
Kuten alussa tuli todettua, tämänkään kiertueen tiet eivät tarjoa loputtomasti ässämutkia, mutta toisaalta näin järisyttäviä järvimaisemia ei kohtaa kovin monessa paikassa.
Lähdemme Punkaharjun keskustaajamasta ja suuntaamme kohti luodetta ja Savonlinnaa. Alkupätkä valtatie 14:ä pitkin. Lähes heti käännymme Punkaharjun kansallismaisemassa kulkevalle harjutielle, jota turistit valitettavasti joskus lomakaudella tukkivat matkailukotteroillaan pilaten kurvikivasta nauttimisen. Mutta jos baana on vapaa, tie on helmi. On vaikeata päättää katselisiko maisemia vaiko kääntäisi kahvasta. Mitäpä jos ajaisi pätkän pari kertaa...?
Harjutie loppuu aikanaan (liian pian) ja on aika palata valtatie 14:lle. Suunta jälleen kohti Savonlinnaa ja puolenkymmenen kilometrin jälkeen käännös oikeaan kohti Kerimäkeä (tie 4793, vanhan GT-kartan mukaan 4794). Tie on vauhdikkaan kaarteikas, eikä liikenteestäkään ole paljon riesaa.
Saavumme Kerimäelle. Kerimäen (puu)kirkonkylän läpi ohjastamme ajokkimme tie 71:lle, jota myöten jatkamme Villalan kyläseen saakka. Nesteen huoltoaseman jälkeen reitti kääntyy oikealle ja tielle 480, joka johtaa Kesälahdelle.
Tämä pätkäpä onkin jälleen varsin mukiinmenevä motoristinkin kannalta. Loivat kaarteet sallivat melko avokätisen kaasunkäytön, nopeusrajoitus tosin on 80 km/h.
Kuutostielle saapuessamme napsautamme vilkun nakuttamaan oikealle. Ohitamme Kesälahden ja about 15 kilometriä 6-tien suorista nautiskeltuamme käännämme konepyörän oikealle Punkaharjulle päin.
Tie 479 eli ns. Kissalantie on jälleen keskimääräistä mukavampi kahvankääntöosuus, etenkin hieman ennen Punkaharjua Pakkasenharjun päällä luikerteleva pikataival on sopivan mutkikas. Tosin ajoittain on varottava irtohiekkaa parhaissa mutkissa.
Kuten alussa tuli todettua, tämänkään kiertueen tiet eivät tarjoa loputtomasti ässämutkia, mutta toisaalta näin järisyttäviä järvimaisemia ei kohtaa kovin monessa paikassa.