Tuoreena pk-seutulaisena motoristina hoksasin miten vähän löytyi vinkkejä lähiseudun lupaavista prätkäreiteistä. Nyt on ehtinyt jo muutamia skouttaamaan itse ja pikku vinkkien avustuksella.
Ajattelin jakaa näitä hedelmiä muillekin iloksi. HC-mopoilijoille ovat taatusti liian lyhyitä reittejä, mutta aloittelevalle perheelliselle sopivia parin tunnin breikkejä.
Lähtöpisteenä itä-Vantaan Tikkurilan seutu. Toki voi soveltaa sitten oman asuinpaikkansa mukaan.
Reitti 1 - "SipooBox"
Reitin pituus noin 100km. Tikkurilan suunnalta lähdettäessä hieman tylsempää siirtymätaivalta aluksi, mutta onni alkaa Sipoon jälkeen. Sisältää Paippistentien ja Boxintien huimat mutkapätkät. Boxissa varovaisuutta kanttailuun, paljon pimeitä mutkia. Svartbäckissä kiva röökitauko meren rannalla.
Reitti GoogleMaps
Karttakuva
Reitti 2 - Järvenpää/Hyvinkää/Nurmijärvi akseli
Reitin pituus noin 100km. Tikkurilan seudulta lähdettäessä ei pitkiä siirtymiä, vanhalta tuuskilta Ruotsinkylään päin alkaa jo pienempää tietä. Tosin hieman taajamia aluksi. Tällä reitillä ei niin hurjia mutkapätkiä, suurimmaksi osaksi rauhallisempaa kruisailua peltojen lomassa. Uusikylän tienoilla pikku-mutkatie piristämään ja herättämään unelmoivan prätkäilijän. Loppumatkasta voi kessutella lentokentän kiitoradan varrella ja ihailla laskeutuvia koneita.
Reitti GoogleMaps
Karttakuva
...Lisää varmaan viimeistään ensi keväänä