No, pari hajanaista vinkkiä:
- jostain syystä Krakovassa ollut meikäläisen pahimmat ongelmat buukata majoitus, todennäköisesti vain huonoa tuuria?
- Krakovassa kannattaa pitää esim. kaksi mopotonta päivää ja tutustua kaupunkiin, siinä ajassa näkee jo kaiken. Ja ei haittaa, vaikkei majoitus olisi ihan keskustassa, taksit toimivat hyvin (tippeineen yhteishinnalla 7 eurolla per suunta neljä äijää matkustaa jo pitkän siivun).
- tietysti jos teillä on aikaa, niin esim. kolme kokonaista päivää saa kulumaan Krakovassa, viisikin helposti jos käy sekä suolakaivoksilla että Auschwitzissa (Oświęcim puolaksi), kummatkin siis reilun puolipäivän retkiä Krakovasta käsin. Krakova on kiva "haluan-kävellä-koko-ajan-kaupunkilomallani" -henkisille.
- Kaunas hoituu yhdessä päivässä. Kiva kaupunki kuitenkin, ja maailman pisimpiä ostoskatuja.
- mopoystävällistä majoitusta Kaunasin keskustasta voi olla vaikeaa löytää. Itse olen yöpynyt k*tilolla kunnon neukkuhotellissa ihan keskellä kaupunkia (oiskohan ollut Metropolis, hinta oli ilman aamiaista 2 hh yhteensä 23 euroa vuonna 2006), mutta mopoa en jättäisi kadulle tuolla (vaikka onkin maailman suurin kaupunki liettualaisväestöltään, toisin kuin yleisesti väitetyt Chigaco tai Vilna).
- Via Baltican tietyötilanne kannattaa tarkistaa hyvin huolellisesti sekä ennen matkaa että matkan aikana. Eiköhän tännekin ORG!:iin tule ketju vuoden 2007 tilanteesta. Prätkällähän ongelma ei ole (varsinkaan jos ei ole kiire) itse ruuhkat, vaan se hemmetin irtosora, kymmenen senttiä kuulalaakeripatjaa ei ainakaan meikäläistä innosta. Yleisesti ottaen kiertäminen kannattaa aina, siitäkin löytyy juttua vuoden 2006 osalta täältä ORG!:n palstoilta.
Sitten ihan ystävällisesti
pientä vinkkiä nettipalstoilla kysymisen suhteen.
- kysymys "
Vinkkejä?" on todella surkea. [kysymyksessä ei ilmene, mitä kysytään]
- kysymys "
Vinkkejä Euroopan kiertämiseen?" on huono. [aivan liian laaja kysymys, kukaan asiasta tietävä ei jaksa vastata, vain tämmöiset vähän tietävät, ehkä, ja vain jos olutta on jääkaapissa]
- kysymys "
Mitä käydä katsomassa Tanskassa?" on ihan hyvä.
- kysymys "
Mitä suosittelisit katsomaan Tanskassa, jos olisi kaksi kokonaista päivää aikaa?" on oikein hyvä. [kertoo täsmällisesti aiheen, ja rajaus on sopivan kokoinen]
- näitä tiukemmin rajattuja kysymyksiä voi lähettää aika montakin, kyllä tänne nettiavaruuteen niitä mahtuu.
Ystävällisin terveisin Koris