Talvella pitäs lähteä Marokon Agadiriin muijan kanssa rannalle lusimaan. Se luulee että me maataan vaan käsikkäin rannalla ja katsotaan silmiin, mutta erämaan ketun katse on Rommelmaisesti kohti Tobrukia. Atlantti on sitäpaitsi jo nähty tänä kesänä Omaha beachillä, joten nyt kiinnostaa Arabian Lawrence meininki moottoripyörällä, teltassa haaremin ympäröimänä taateleiden popsinta ja pillastuneet kamelirynnäköt. Nainen sai pahan kilarin, kun katselin superfastin hintoja, että jos hän lentää sinne ja mä ajelen sillä välin kätevästi Euroopan halki gessulla. Varmaan joutus pakettiautolla viemään pyörän Helsinkiin, kun on jo siihen aikaan lunta ja talven yllättämiä autoröykkiöitä/tilapäisjoukkohautoja kehäteillä. Helvetin kovaa huutoa muuten lähtee kyllä pienestä naisesta. Pitää varmaan lyhentää tiskialtaan ketjua.
Googletin, advridasin ja hubbitin jonkun verran, mutta en löytänyt kuin yhden vuokraamon. Yksi toimisto järjestää kaikkia muita räätälöityjä reissuja kameleilla, snorkkeileilla, polkupyörillä jne, muttei motskareilla. Sellainen parin päivän opastettu reissu, vois olla hyvä. Etenkin kun varusteita ei ole mahdollista ottaa sattuneesta syystä mukaan. Mahtaakohan vuokraamoissa olla muita kuin hienpolttamia beduiinirättejä ja huulten nussimia vesipiippuja?
Eli jos on jotain parempaa tietoa, niin otan kiitollisena vastaan. Lähistöllä toimivat vuokraamot/retkijärjestäjät huomioidaan myös.
Huomasin, että siellä järjestetään myös:
- hampaattoman ukon taluttamaa kameliratsastusta + photo opportunity
- mönkijöillä helvetin jännittävä 45-70km lauma-ajo eykalyptysmetsän halki, Atlantin rantaan ja sieltä hiekkadyyneille vetämään haifaivia.
Jos nää suunnitelmat menee itellä vituis, niin ennemmin makaan kuuden promillen rantakoomassa, kuten kunnon GS-miehen kuuluukin. Lomamuistot on homojen hommaa.
p.s. sieltä löytyy muuten Himmelstreppe eli steirvei ty hevön. Muija kameran kanssa passiin ja Evel Knievel hyppy kuolemaan.