Jøsses !
Raporttia taalta entiselta valaanpyyntiasemalta...:
-Eilena tapasin jalleen nuo pohjoisnavalle yrittavat hemmot. Ovat samassa parakissa majoittautuneet, kohta koko viikon, joten helppoa on jutella ja tavata heita paivittain. Ovat lahdossa huomenna, perjantaina navalle, ja yhteensa heita on 11 hemmoa, joista yksi 41-vuotias nainen.
Edustavat eri kansallisuuksia, ja tapasivat ensimmaista kertaa toisensa, Oslon lentokentalla, tosin osa vasta lentokoneessa, toistensa vieressa istuessaan! Heti maanantaina tapasin, tuon Jordanialaisen tumman kaverin, (edustaa siis Palestiinaa), vetamassa ahkiota Palestiinan lippu perassaan, ja oli lopen uupuneen nakoinen. Reenasivat siis alkuviikon tuolla tunturialueella ja testailivat mm kaikkia varusteitaan, jne. Han on ensimmaista kertaa menossa navalle, kuten 8 muutakin tuosta porukasta. On kuitenkin toiminut mm Nepalissa matkaoppaana, (oma firma), ja kavunnut mm Mount Everestille, joten "pienta" kokemusta siis on kertynyt. Pudjetti hanella kuulemma on talle reissulle vaatimattomat 37.000.€!
Alkuun heidan piti lahtea jo tanaan, mutta keliennusteet lupasivat parempaa saata huomiselle & ylihuomiselle, joten huomenna, aamulla, keraavat kamppeensa, (joita onkin pitkin meidan parakin lattioita & tv-katselutiloja), ja lahtevat kentalle josta heidat viedaan ensin Venalaisella Mil-8, raskaalla kopterilla 80"-leveyspiirille. Se on taman saaren aivan pohjoiskarkea.
Sielta heidan raskas "Expedition" starttaa, ja tietenkin yritan aamulla saada tuon lahdon videolla ja Tubeen myøs! Luovutin heille tietenkin sitten myøs BMW.Sportbikes- tarrat (2kpl, kun ei enmpaa tullut mukaan, ) seka ABBM 2014 -"agitointi tarran". Sportbikes + ABBM-tarrat on heidan eraassa ahkiossaan jo tallattyna. Toisen tarroista liimaavat sitten vaikka navalla seisovaan pylvaaseen tai vaikkapa Ranskalaiseen tutkimusaseman ikkunaan, jos vain lampotilat tuolloin sen mahdollistavat ?
Takaisen heidan ei tarvitse hiihdella, koska Venalaisten kopteri tulee noutamaan heidat sitten navalta pois. Satellittipuhelimia on mukana 2 kpl:tta, muonaa riittavasti, ja muutenkin, varusteet ovat "Pro", ei mitaan Lidl:n kamaa tai Haltia....
Tuon Jordanialaisen, seka toisen jasenen, eraan Kiinalaisen miehen kanssa, kavimme eilen koiravaljakkoajelulla. Kestoltaan se oli 4h, mutta ei yhtaan nallea saati Nenetseja tullut vastaan. Noiden varalta meilla oli mukana Mauser 7.96mm (Wehrmachtin leimoilla -44), seka valopistooli. Oli pakko olla, koska tuo Bolderdalenin seutu on "jaakarhujen aluetta", jossa me ollaan vain vieraana. Koiria oli 6 jokaisessa reessa, ja rekia yhteensa 4 kpl. Kukaan ei kaatunut eika muutenkaan tehty mitaan virhetta missaan, joten selvisimme sielta myos poiskin
Takaisin lahtøa siina tehdessamme, katseeni osui, kas kummaa, keskituolla seisovaan MOPOON ! Mopossa oli jopa nastarenkaat edessa ja takana, ja tietenkin nyt aloin kyselemaan vuokralle tuota menopelia! Ei kuulemma ole toiminut viikkoon, eivat tienneet syyta siihen, mutta kone ei lahtenyt kayntiin! JOS olisin nahnyt tuon mopon ennen tuota valjakkoajelua, olisin sen taikonut kayntikuntoiseksi ilman muuta, mutta nyt porukat odottivat ja maasturissa poislahtoa, niin mitenka sita sitten enaa tsekataan saati laitetaan ajokuntoon! Harmitus oli luonnollisesti suuri, etenkin kun eilen løysin sen ensimmaisen Honda mopon. Se hemmo, joka lahti sinne teollisuushallin sisalle selvittelemaan sen omistajaa, sita ei sitten koskaan enaa kuulunut takaisin pihamaalle ja kun tuonne halliin oli kulunvalvonta, niin luovutin sitten asian sen yksilon kohdalta.
Tuli puhetta noista nalleista enemmankin, ja viimeksi kuulemma viime vuonna, saarten etalapaassa, "nalle vei ja soi jonkun". Sita ennen
vuonna 2011, syøtiin koulupoika matkalla jonnekkin, mutta ilman asetta. Sitte taas eras tarina n 50-vuoden takaa: tuonna tanana sijainneella (korkealla), vuorijonolla, oli kaksi paikallista naista kavelylla, ja kas kummaa, heita vastaan tuli sitten nalle. No, toinen naisista hyppasi vuoren rinnetta alas, tosin loukkaantui aika pahasti, mutta selvisi. Toinen naisista taas, ei uskaltanut hypata perassa, ja siita sitten tulikin nallelle, "take a away meal". Tama tarina on tosi.
Etta joskus niita aina sattuu, ja tietenkin pitaa aina muistaa, kumpi olikaan taalla ensin!
Yksin ei tuonne "turva-alueen" ulkopuolelle ole mitaan asiaa, kelkalla, saati hiihtaen, ellei mukaan oteta asetta, GPS:aa, seka seurantalaitetta. Muutenkin suositellaan AINA, etta liikutaan porukassa, eli osana isompaa seuruetta. Mikali naita ohjeita rikotaan, voi, ja todennakoisesti paikallinen "Sysselman" karkoittaa maarayksia rikkoneen hemmon yksinkertaisesti takaisin mantereelle. Kuulemma nain?
t. huurremannen
