Ministeri Sinikka Mönkäre on vastannut kansanedustaja Risto Kuisman (sd) kirjalliseen kysymykseen moottoripyörien lakisääteisistä vakuutuksista.
Kuisman kysymys:
Tunteeko hallitus moottoripyörien lakisääteisten liikennevakuutusten epäkohdat ja vakuutuskilpailun toimimattomuuden ja mitä hallitus aikoo tehdä moottoripyörien lakisääteisen vakuuttamisen epäkohtien korjaamiseksi?
Ministeri Mönkäreen vastaus:
Liikennevakuutuslain (279/1959) 18 §:n 3 momentin mukaan liikennevakuutusmaksut on laskettava silmällä pitäen vakuutettujen etujen turvaavuutta kuitenkin siten, että vakuutusmaksujen on oltava kohtuullisessa suhteessa vakuutuksista aiheutuviin kustannuksiin ja että vakuutusmaksut yleensä ovat suuremmat niistä vakuutuksista, joista on jouduttu suorittamaan korvausta. Pykälän 4 momentin mukaan sosiaali- ja terveysministeriö voi antaa määräyksiä vakuutusten ja vahinkojen tilastoinnin perusteena olevasta riskien luokittelusta sekä vahingottomien vuosien perusteella annettavien vakuutusmaksujen alennusten ja vahinkojen perusteella tapahtuvien vakuutusmaksujen korotusten määräämisestä.
Liikennevakuutuksia myöntävien yksityisten vakuutusyhtiöiden hinnoitteluperusteisiin vapailla markkinoilla ei sosiaali- ja terveysministeriö voi vaikuttaa. Vakuutusyhtiöiden hinnoitteluperusteita valvoo Vakuutusvalvontavirasto. Vakuutusvalvontavirasto on tehnyt vuonna 2004 liikennevakuutuksen maksutasotutkimuksen, josta selviää muun muassa tietoja moottoripyörien vakuutusmaksutuottojen suhteesta korvauskuluihin sekä liikekuluihin vuosina 1998 - 2002.
Kansalaisten yhdenvertaisuuden kannalta on tärkeää, että liikennevakuutusmaksut määräytyvät oikeudenmukaisesti ja että liikennevakuutusjärjestelmä on kohtuullinen kaikkien ajoneuvoryhmien tai ajoneuvojen omistajatahojen osalta. Sosiaali- ja terveysministeriö on asettanut työryhmän liikennevakuutuslainsäädännön kokonaisuudistuksen valmistelemiseksi. Työryhmän tavoitteena on liikennevakuutuslainsäädännön selkeyttäminen ja ajanmukaistaminen ja työryhmän tarkoituksena on kiinnittää erityisesti huomiota muun muassa myös vakuutusmaksun määräytymiseen liittyviin asioihin.
Lähde: BIKE
Linkki Bike-lehden nettiartikkeliin