Tehot riittää ihan samalla tavalla kuin muissakin mopoissa. Jos alkaapi laskemaan tehopainosuhteita, niin tuollaisen normaalin tuhatkilosen auton tarttis kehittää suunnilleen 230hp, että oltaisiin maukan kanssa tasoissa. Eihän tuo tietenkään ole suoraan verrannollista, mutta antaa hieman osviittaa millaisista tehoista tässä puhutaan. Toki vaihteita on käytettävä, ihan niinkuin muissakin moottoroiduissa kulkuneuvoissa.
Jos haluat junamaista kulkua, jossa vaihteiden vaihtelu on minimoitu, niin ymmärtääkseni honda ja jammun dragstar-mallisto tarjoaa moottoreita, joiden alavääntö on traktorimaista tyyppiä. Suikassa on juuri sen verran vääntöä alakierroksilla, ettei asiaa ehdi juurikaan miettiä normaaliajossa. Bonuksena maukan kone (kuten myös intrun) toimii myöskin kierroskoneena ja ainakin itsellä ohituksen alkaessa napsahtaa pykälää pienempi vaihde.
Marauder on ajajalleen vähän ristiriitainen tapaus. Toisaalta pikaisen istumisen perusteella voisi pyörän kuvitella olevan varsin hyvä pitkällekin kaverille, vaan pidempiaikainen altistus tahtoo kertoa päinvastaista. Lyhyelle kaverille uskaltanee suositella (ainakin omani edellinen omistaja tykkäsi), mutta pidemmän kannattaa kokeilla soveltuvuutta pidemmällä reissulla (yli 1h). Itsellä on edessä penkin uudelleen täyttäminen/penkin vaihto, sillä nykyisen kanssa alkaa takamus olla liian kovilla.
Tuo marauder on hieman ristiriitainen tapaus. Toisaalta pyörä kärsii useista suunnitteluvirheistä (koneen puolella olevia virheitä on puitu
täällä.), toisaalta perusasiat on kuitenkin kohdallaan. Runko on kustomiksi jäykkä ja hyvä ajettava. Mataluudestaan huolimatta kyseessä on oikeasti aika iso pyörä, joka kuitenkin säilyttää miltei pikkukustomimaisen ketteryyden ajettavuudessa. Tyyppivioista en juuri juttua ole kuullut, sähkövikoja on kai kuitenkin ilmaantunut jonkin verran, ei kuitenkaan mitenkään hälyyttävästi.
Markkinoilta löytyy useita valmiimpia pyöriä, joiden kanssa oletettavasti pääsee halvemmalla ja ennenkaikkea helpommalla. Toisaalta jos marauderin muotoilu ja sporttisemmat ajo-ominaisuudet painavat vaakakupissa enemmän, ei markkinoilla oikein ole tarjota mitään vastaavanlaista, ainakaan ilman helvetillistä rakentelemista.
Suositukseni on kokeilla mahdollisimman montaa erilaista ehdokasta, jotta pääset selville siitä mitä haluat. Itselle on viimeisen kahden kuukauden ja 10 000km aikana käynyt selväksi, että seuraavassa pyörässäni on oletettavasti katetta ympärillä... vähän enemmänkin. Vaan eipä marauderin kanssa ole mikään kiire ylimääräistä muoviosaa hankkia, sillä ominaisuudet riittävät mutkapätkille vielä paremmin kun ohjastajan omat taidot. Pakko muuten todeta, että tämän pyörän edellinenkin omistaja, entinen vannoutunut kustomisti muuten, ajelee tätä nykyä Ducatin ST2:lla, että olisikohan tämä nimenomainen malli portti noihin sportimpiin pyöriin
Vaan ensirakkaus tämä pyörä minulle on, enkä ole ihan varma malttaako tästä koskaan oikeasti luopua