Kuninkaantie alkaa Turusta ja päättyy Vaalimaalle (muinoin jatkui Pietariin). Härkätien jälkeen Suomen toiseksi vanhin valtion yllä pitämä tie, mistä juontuu nimi.
Olen itse ajanut sen Vaalimaalta Helsinkiin, siitä eteenpäin ei ole kokemusta. Mutta ensi kesänä ehkä
Matkan varrelle jää muutama kaupunki ja monta kylää, joissa voi pysähtyä (kesällä esim meillä Haminassa on vilkas torielämä, ainakin kaksi kahvitelttaa ulkoterasseineen, Porvoossahan on se Vanha kaupunki ja Loviisassa suolamakasiinit ... ja läheltä se liippaa Häslinkikin) ja hienoja mutkapätkiä. Oikeastaan pelkkää mutkaa lukuunottamatta lyhyitä pätkiä, joissa Kuninkaantie on jäänyt uuden, isomman tien alle. Tiellä on paikkoja, joissa on syytä olla tarkkana, tosi jyrkkiä mutkia ja välillä maa- ja peltotyökoneiden tielle tuomaa savea ja soraa. Varsinaista soratietä on tosi vähän.
Kuuluisa Hamina - Virolahti- museotie on osa Kuninkaantietä.
Turussa kun lähtee ruskean "Kuninkaantie"- kyltin suuntaan ja kääntyy aina kun samanlaiset niin kehottavat, löytää itsensä lopulta Vaalimaalta. Tai ainakin Virojoelta. Koko reitti on näin opastettu. Aika rankka reitti ajella päästä päähän ja yöksi takas kotiin.
Tästä voi joku jatkaa kertomalla mitä Helsingistä Turkuun on odotettavissa.