Terve,
Vaihdoin Kotariin männän, kiertokangen, petilaakerit + muita satunnaisia laakereita.
Remontin jälkeen pyörä lähti hyvin käyntiin. Ajoin pienen lenkin ja käyttelin sen jälkeen tyhjäkäynnillä. Noin minuutin kuluttua kone alkoi keittämään ja työnsi jäähdytysnestettä pihalle. Käyntiääni oli tasainen, mutta pieni "nakutus" oli kuultavissa. Tein jäähdystyjärjestelmän ilmauksen moneen kertaan, mutta ongelma ei hävinnyt. Tämä koeajo tapahtui syksyllä kun oli vielä kohtuu lämmintä.
Tänään tarkistin venttiilinvälykset ja kokeilin käyttää pyörää. Koneen käyntiääni oli hieman siistimpi. Jonkilainen nakutus oli vielä kuultavissa, mutta sitä voisi kuvailla enemmän "sirinäksi". Ajoin pienen lenkin ja kaikki tuntui toimivan hienosti. Putki kuitenkin paukutteli kovasti ja kone kävi melko lämpimänä. Aina kun vääntää kaasua ja vapauttaa sen, putkesta kuuluu paukahdus ja putkesta tulee välillä lieskaa. Kone ei nyt kuitenkaan keittänyt, saattoi tosin johtua kylmemmästä säästä.
Oireet viittaisivat laihalla käymiseen? Vai onko mahdollista, että ajoitus olisi yhden rattaan pielessä? Lähtisikö pyörä edes käyntiin tällöin? Muita ideoita?