Tuli haettua oma pyörä viime viikolla talvisäilytyksestä (pelitti hyvin) ja kun sitten seuraavana päivänä olisin lähtenyt ajelulle, niin eihän se pihkura käynnistynyt. Yski kovasti, muttei lähtenyt (ja tässä vaiheessa varmasti oli saanut bensaa liikaa). Ulkona +-0 astetta, joten uskoisin tämän liittyvän täysin tuohon kylmyyteen, ennen talvisäilytykseen menoa alkoi olla samoja ongelmia.
Luultavasti kyse on vain vanhasta akusta (jonka aion vaihtaa jahka saadaan se auringonpaiste takaisin), mutta kun en tiedä milloin viimeeksi pyörästä on tulpat vaihdettu, ajattelin, että se voisi olla ajankohtaista myös (tai sitten pakko jos akun vaihto ei tehoa..). Mielellänihän minä tämän tulppien vaihdon antaisin huoltoliikkeen tehtäväksi (kyllä
), mutta jos pyörä ei liiku, on se itse tehtävä. Preppailen itseäni henkisesti tähän, joten ajattelin kysästä etukäteen neuvoja jos tulppien vaihto tulee eteen.
Manuaalin ohjeet näyttävät selkeiltä:


Kysymyksiä heräsi kuitenkin.
- Tankin pois otto:
Voiko tehdä täydellä tankilla (kyllä, täysi on)? Pitääkö tankki ottaa kokonaan pois? Miten suuri riski on bensakatastrofiin: pysyykö tankki itsekseen vaakatasossa lattialla pystyssä (vai hankinko jonkun altaan, imetysaineet sun muut varotoimenpiteet ympärille). Mitenkäs tuossa nuo bensatankin letkut (jotka otetaan irti kaasuttimesta[=carburetor] ja sylinteristä): ovat ilmeisesti jonkinlaisia suutinpäitä tms. eli kun ne ottaa irti, ei bensa ala valtoimenaan valumaan niistä?
- Työkalut:
En ole varma löytyykö minulta ohjeiden neuvomaa tulppa-avainta (pitää penkoa), kelpaako Puuilon 16 mm tulppa-avain korvikkeeksi? Muita erikoistyökaluja (normi ruuvareiden ja kiintoavaimien lisäksi) ei varmaan tarvitse? Ajattelin ostaa pienen paineilmapullon ja sillä tuprutella roskat pois tulpparei'istä.
- Sytytystulpat:
Voinko olettaa, että pyörälleni sopivan paketista avatun sytytystulpan tulppaväli on mitä tuote lupaa (eli jos paketissa lukee 6mm se myös on sitä)? Manuaalissa on puhuttu kuumemmista tulpista kylmemmälle ilmalle ja rauhalliseen ajoon, mutta itse ajattelin hankkia suoraan nuo standarditulpat kesää ajatellen (ja ilmeisesti kannattaa hankkia myös iridiumtulpat). Onko tällä oikeasti hirveästi merkitystä laittaako kylmät vai lämpimät tulpat?
Jeespoks. Tuhannesti kiitoksia jo etukäteen! Ja lisäys: pyörä vuosimallia -97.
Luultavasti kyse on vain vanhasta akusta (jonka aion vaihtaa jahka saadaan se auringonpaiste takaisin), mutta kun en tiedä milloin viimeeksi pyörästä on tulpat vaihdettu, ajattelin, että se voisi olla ajankohtaista myös (tai sitten pakko jos akun vaihto ei tehoa..). Mielellänihän minä tämän tulppien vaihdon antaisin huoltoliikkeen tehtäväksi (kyllä
), mutta jos pyörä ei liiku, on se itse tehtävä. Preppailen itseäni henkisesti tähän, joten ajattelin kysästä etukäteen neuvoja jos tulppien vaihto tulee eteen.Manuaalin ohjeet näyttävät selkeiltä:


Kysymyksiä heräsi kuitenkin.
- Tankin pois otto:
Voiko tehdä täydellä tankilla (kyllä, täysi on)? Pitääkö tankki ottaa kokonaan pois? Miten suuri riski on bensakatastrofiin: pysyykö tankki itsekseen vaakatasossa lattialla pystyssä (vai hankinko jonkun altaan, imetysaineet sun muut varotoimenpiteet ympärille). Mitenkäs tuossa nuo bensatankin letkut (jotka otetaan irti kaasuttimesta[=carburetor] ja sylinteristä): ovat ilmeisesti jonkinlaisia suutinpäitä tms. eli kun ne ottaa irti, ei bensa ala valtoimenaan valumaan niistä?
- Työkalut:
En ole varma löytyykö minulta ohjeiden neuvomaa tulppa-avainta (pitää penkoa), kelpaako Puuilon 16 mm tulppa-avain korvikkeeksi? Muita erikoistyökaluja (normi ruuvareiden ja kiintoavaimien lisäksi) ei varmaan tarvitse? Ajattelin ostaa pienen paineilmapullon ja sillä tuprutella roskat pois tulpparei'istä.
- Sytytystulpat:
Voinko olettaa, että pyörälleni sopivan paketista avatun sytytystulpan tulppaväli on mitä tuote lupaa (eli jos paketissa lukee 6mm se myös on sitä)? Manuaalissa on puhuttu kuumemmista tulpista kylmemmälle ilmalle ja rauhalliseen ajoon, mutta itse ajattelin hankkia suoraan nuo standarditulpat kesää ajatellen (ja ilmeisesti kannattaa hankkia myös iridiumtulpat). Onko tällä oikeasti hirveästi merkitystä laittaako kylmät vai lämpimät tulpat?
Jeespoks. Tuhannesti kiitoksia jo etukäteen! Ja lisäys: pyörä vuosimallia -97.

niin mä teen aina niin että sytytystulppa siihen hylsyyn ja sitten vien tulpan siinä hylsyssä sinne reikään. Sitten pyörittelen sormilla aukipäin kunnes tunnen pienen "napsun" jolloin tiedän löytäneeni jengan aloituskohdan mistä on hyvä alkaa kiertämään kiinnipäin jotta ei ala menemään "väärälle jengalle" pehmeeseen alumiiniin.
. Se taitaa olla kauppareissu ja ruosteenpoistopuuhat seuraavaksi edessä. 