Niinpä ajastaikaa, Heinäkuussa 2008, kun Jammun mittariin oli kertynyt kokonaiset 400 km koko kautena, päätin potkaista XJ 900S:n kiertoon. Kaupaksi meni. Syy miksi näin toimin oli yksinkertaisesti solidaarisuus vaimokultaa kohtaan, hän kun loukkasi niskansa niin pahoin, ettei kykene enään edes istumaan takana. Pitkät turneemme olisivat siis ohi. Kokeilin ajella yksinäni ja välillä kaveriporukoissakin, jotakin puuttui...tuntui paskamaiselta. Eikä sillä möhkäleellä huvittanut enään edes kauppareissua tehdä, helkkarin malmikasa.
Tänä kevättalvena kun siivottiin vinttiä ja törmättiin ajokamoihin jotka oltiin hankittu, vaimo 10 kg sitten ja minä 20 kg sitten, siippa tokaisi ettei näitä kaikkia viitsisi vieä hävittääkään koska jos...vaikkapa...eipä siinä sitten muuta tarvittukaan kun vanhaa alkoi poltella...niin mikä? Matkamohloko? no ei varmasti. Customi ei lämmitä. Maxiko taas? Liikaa pornoa. Hmmmm.....kurapyöräkö sitten? Miksei mutta olkapää on saanut puukosta ja runnominen ei olisi pitkäikäistä. Entäs sitten back to the basics?
Aloittelin aikanaan vm. -76 Suzuki GT 125:lla. Se oli ihan skeida.
Se levisi milloin minnekin. Muistan sitä lämmöllä. Seuraavaksi oli 3 kpl peräjälkeen Honda CB 350T:tä. Karmeita pommeja jokainen, mitkä paukahtelivat enemmän ja tuhoisammin mitä susna ikään. Niillä oli jännää liikkua. Ikinä ei voinut etukäteen tietää miten pitkälle pääsisi. Lopulta tunsin laitteen läpikotaisin niin, että olisin voinut tehdä konerempan unissakävellessänikin. Se oli kivaa aikaa, vaikka silloin otti lievästi sanottina ajatteluelimeen.
RD 350 YPVS:n kanssa oli vain pikkuharmeeja, se oli surkea matkapyörä, sillä piti siis heittää pohjosen reissu...ja loppukesä ajeltiinkin sitten aina silloin tällöin morjestamaan fysioterapeuttia.
Kawa GPz 1100 dfi pelasi kuin junan vessa, rautapersetinkin sillä vaikka pelillä oli jo ikää mukavat 20v. Sitten Maxi. Ei mikään perhemopo, mutta jumalauta, mitkä fiilikset ei harmeja siinäkään. 900 diveri oli sitten kyllä perhemopo, mitta yhtä luotettava ja jännittävä kuin muusi ja jauhelihakastike. Plää.
Mutta mitäs nyt. Tielle alkaa tehdä mieli ja raskasta kuurakettia tai muuta mohloa en huoli. Ajatus on alkanut hiljalleen kypsyä. Ruma sen pitää olla, itse asiassa niin ruma että koiratkin oksentaa kun ohi ajaa. Niin ja 20 minuuttia sen jälkeen kun olen mennyt, sen pitää vielä haistaa...
Sillä ei ole mitään väliä miten lujaa se kulkee... pitänee alkaa kehitellä jotakin.
Tänä kevättalvena kun siivottiin vinttiä ja törmättiin ajokamoihin jotka oltiin hankittu, vaimo 10 kg sitten ja minä 20 kg sitten, siippa tokaisi ettei näitä kaikkia viitsisi vieä hävittääkään koska jos...vaikkapa...eipä siinä sitten muuta tarvittukaan kun vanhaa alkoi poltella...niin mikä? Matkamohloko? no ei varmasti. Customi ei lämmitä. Maxiko taas? Liikaa pornoa. Hmmmm.....kurapyöräkö sitten? Miksei mutta olkapää on saanut puukosta ja runnominen ei olisi pitkäikäistä. Entäs sitten back to the basics?
Aloittelin aikanaan vm. -76 Suzuki GT 125:lla. Se oli ihan skeida.
Se levisi milloin minnekin. Muistan sitä lämmöllä. Seuraavaksi oli 3 kpl peräjälkeen Honda CB 350T:tä. Karmeita pommeja jokainen, mitkä paukahtelivat enemmän ja tuhoisammin mitä susna ikään. Niillä oli jännää liikkua. Ikinä ei voinut etukäteen tietää miten pitkälle pääsisi. Lopulta tunsin laitteen läpikotaisin niin, että olisin voinut tehdä konerempan unissakävellessänikin. Se oli kivaa aikaa, vaikka silloin otti lievästi sanottina ajatteluelimeen.
RD 350 YPVS:n kanssa oli vain pikkuharmeeja, se oli surkea matkapyörä, sillä piti siis heittää pohjosen reissu...ja loppukesä ajeltiinkin sitten aina silloin tällöin morjestamaan fysioterapeuttia.
Kawa GPz 1100 dfi pelasi kuin junan vessa, rautapersetinkin sillä vaikka pelillä oli jo ikää mukavat 20v. Sitten Maxi. Ei mikään perhemopo, mutta jumalauta, mitkä fiilikset ei harmeja siinäkään. 900 diveri oli sitten kyllä perhemopo, mitta yhtä luotettava ja jännittävä kuin muusi ja jauhelihakastike. Plää.
Mutta mitäs nyt. Tielle alkaa tehdä mieli ja raskasta kuurakettia tai muuta mohloa en huoli. Ajatus on alkanut hiljalleen kypsyä. Ruma sen pitää olla, itse asiassa niin ruma että koiratkin oksentaa kun ohi ajaa. Niin ja 20 minuuttia sen jälkeen kun olen mennyt, sen pitää vielä haistaa...
