Viime keväänä ajamassa A13:a kohden Berliiniä, iltahämärä ja metsää senkuin riitti. Kello lähestyi jo seitsemää ja viimeisen vajaan sadan kilometrin matkalla oli näkynyt noin kymmenen taloa.
Siinä missä tie yhtyy A15:een, päätin viimein kurvata sivutielle.
Sieltä alkoi löytyä: Muistaakseni Klein Beuchow ja Zerkwitz olivat täynnään kylttejä erilaisiin majataloihin, jossakin näkyi kyltti "Finnisch Sauna" ja Suomen lipun kuva. Kaikki paikat vain näyttivät olevan jo kiinni (tai ehkä ne avataan vasta myöhemmin keväällä?). Sitten kun kurvasin läpi Ragow:n kylän, oli tien vasemmalla puolella iso majatalon näköinen, ja kadunvarsimainoksen nurkassa näkyi pieni moottoripyörän kuva.
Huone, tallipaikka pyörälle ja aamiainen itselle teki yhteensä 29€. Tallipaikka tarkoitti todella paikkaa tallissa, sillä takapihalta löytyi vanhan maatalon piharakennukset. Paikan nimi oli Gasthof Walnuss, ja GPS koordinaatit ovat suurinpiirtein N50*53'0'' E13*54'10'' (WGS84). Koordinaatit voi olla pielessä useamman kilometrin, sillä katsoin ne äsken kartasta.
Samana iltana paikalla oli myös Lyypekiläinen pariskunta omilla pyörillään. Kertoivat löytäneensä paikan saksalaisesta alan lehdestä (linkki tuossa yläpuolella, TourenFahren). Talon ruokasalista löytyi muitakin alan lehtiä, joiden laajaa valikoimaa sitten hämmästelin.
Kertoivat että alue on suosittua lomailualuetta, johon varsinkin Berliiniläiset kesäisin tulevat. Viereinen Haupstpree-joki on ainakin melojien suosiossa, ja sitä voi kuulemma soudella vaikka takaisin Berliiniin asti.
En muista tuolta alueelta mitään erityistä nähtävää.
Tulin sinne iltahämärän jo laskeutuessa (klo 19), reilun 500 km ajon jälkeen. Aamulla klo 9:30 jatkoin kohden Rostokia.
Alue lienee kuitenkin kesälomalaisten suosiossa.
Mutta erityisen positiivisena muistan tuon majapaikan, ystävällisen emännän, ja erityisesti moottoripyöräilijöiden tarpeisiin suunnatun majatalon.
Jos käytte siellä, kertokaa terveisiä.
Perjantaina olen käymässä Berliinissä. Yritänpä muistaa lentokentällä ostaa muutamia saksalaisia moottoripyörämatkalehtiä tulevan kevään matkan suunnittelun avuiksi.