Onpa kummaa.
Syksyllä teki ensimmäisen kerran kyseisen häiriön vesisadelenkin jälkeen. Sammahti, eikä meinannut lähteä millään käyntiin. Kuivailin kaikki mahdolliset paikat ja putsarin alla oli mustassaloorassa ainakin vettä, jonka kuivasin hyvin.
Seuraavana päivänä ajelin pari lenkkiä, niin sammui kesken ajon pari kertaa, mutta jonkin ajan kuluttua lähti taas käyntiin. Pari päivää temppuili näin, mutta syksyn ajelin reilut 1000 kilsaa ilman ongelmia, joten uskoin että oli kosteuden aiheuttama häiriö.
Talven mopo oli kuivassa ja lämpimässä tallissa, keväällä käyntiin ja matkaan ilman ongelmia. Nyt yhteensä noin 1500 ajettuja kilometrejä viimehäiriön jälkeen, mutta tänään kun käynnistin, sammui pari kertaa, eikä taas käymään kirveelläkään. Eikä ihme, kun ei ole kipinääkään.
Puolako siellä tekee loppuaan, vai voiko olla miljoona muutakin häiriön aiheuttaja, jotka tietenkin läpi käytynä ja uusittuna maksaa jo sen verran, että menee kyseisen ajokin arvo siihen remonttiin.
Onko kenelläkään ollut vastaava kiusaa tai muuten vaan ideoita, missä se kiusantekijä voi luurata. Hienosti alkoi ajokausi.