No johan on tapauksia...
Itselläni ikimuistoisin reissu on, kun menin toukokuun alussa, pari vuotta sitten, työreissulle Turkuun. Ajomatkaa kotoani tuli noin 800 km, joten ihan pienestä pyrähdyksestä ei ollut kyse, siis yhden päivän aikana.
Kaverit, jotka oli tulossa samalle reissulle, ehdottivat, että josko kumminkin tulisin heidän kyydissään kotilossa, ettei tarvis palella kylmän kelin takia. Sääennustus oli luvannut todella kylmää, ja tietysti räntäsadetta. Yeah!
Meikä tietty piti normaaliin tapaan kiinni omasta miehisyydestä, ja sanoin, että pyöräily on kivaa.
Lähdin kotoa ajamaan, ja saman tien alkoi tulla sellasia mummon kutoman pöytäliinan kokosia märkiä lumilötkänöitä. ajattelin, että kohtahan se kumminkin loppuu, ajetaan menemään. Kaverit vielä soitti matkan aikana, ja kyseli ajokelejä...
Heh heh.
Kun olin ajellut noin satkun verran, gore sanoi sopimuksen irti. Vesi oikeen holahti läpi, aivan kerralla. Joka paikka märkänä, ja Oulun alapuolella, pyörään laittamani lämpömittari kertoi, että ilmakehässä on yksi aste ynnän puolella. Vitttttu!
Pitiki laitta se mittari siihen, nythän näkee koko ajan, kuinka helvetin kylmä täällä onkaan!
Nyt oli jo myöhäistä perua ja mennä kotiloon, mihin sitä enää kaksirenkaista kultaansa olis jättänyt...
Koko ajan keli vaihteli +2 - -0 välillä. Ja IHAN koko ajan satoi räntää.
Keskityin pitämään prätkän keskimmäisellä raiteella, ettei vaan tarvis roiskutella loskaa ja joutua lumiliirtoon, kokemushan sekin olis, mutta enpä välittänyt hankkia sitä.
Pysähdyin noin 30 km:n välein, ja vedin kessun. (nyt jo lopettanut...
)
Sitten, kun matka jatkui johonkin Kokkolan ja Vaasan välille, se tupakoinnin hauskuus loppui kun kädet tärräs niin paljon, ettei siitä tullut enää mitään. Ja kun sytkäri kastui, eihän sillä enää saanut tulta.
Ja ajokenkinähän mulla oli perinteisesti normi maiharit. Mitäs sitä nyt iso mies turhaan ajokenkiin rahojaan hukkaamaan.
Matka jatkui, ja jalkaterät oli jo nilkkaa myöten tunnottomana. Huomasin pysähdyksen aikana, ettei kävely luonnistu normaalisti, kun jalat ei toimi kunnolla. Paska juttu. Ja vitutti, ihan oikeasti. Pyöräily oli perseestä.
Kun pääsin johonkin Vaasan seudulle, mittari näytti -2 pahimmillaan, ja räntää satoi.
Koko ajon ajan oli sellanen horkka päällä, että puistatuksia ei saanut enää pideltyä aisoissa, ajo alkoi olla jo sellasta, että ei tahtonut pysyä siinä raiteellakaan. Kyllä kotilokuskit katteli, että tuohan on sissi kun tällä kelillä pyörällä ajaa...
Päätin sitten taas mennä eräälle isommalle huoltoasemalle, paikkaa en muista, kun kaikki alkoi olla jo sellasta usvaa.
Kaarsin täristen huoltsikan pihaan, ja sitte pyörä ruutuun. Huomasin sitte, ettei vasen jalka toiminut enää mitenkään, kun yritin laittaa pyörästä jalkaa maahan. Niinhän siinä sitten kävi että pyörä halus pötkölleen. RÄMS. Samalla paikalle tuli pollaripartio, ja alkoivat kyselemään, mikä miestä vaivaa, oletko ehkä ottanut jotain. Sanoin siinä horjuessani, että todellakin toivoisin ottaneeni nyt jotain, ja että kuuma rommi maistuis nyt ihan jees.
Eivät ymmärtäneet, ja laittoivat pilliä suuhun. Nolla tietysti tuli, ja sitten siinä ihmeteltiin, miten pyörä nostetaan ylös. Porukalla siinä punnerrettiin, ja kohta koko komeus oli jalalla. Tuloksena peilirikko ja skraaduja kylkeen. Kiitos kumminkin avusta.
Kävelin sisään huoltarille, lähinnä se oli kai sellaista vaappumista, niinkun 26 vuotta ryypänneellä metsien miehellä.
Kohta matka jatkui, ja jo Porin kohdalla sitten räntäsade loppui, meetteri näytti jo +2!!! Tästähän tulee kesä
!
Loppumatka sitten meni ihan mukavasti, lämpöasteita oli jo peräti 3.
Perillä Suomen Turussa, hotelliin mennessäni, huomasin että klyyvari vuotaa niinkun hanasta laskis. Sängyssä ei tahtonut peitto pysyä päällä, horkan takia.
Aamulla sitten kaiken huipuksi huomasin, että känny oli kastunut siihen malliin, että ei lähtenyt enää päälle. Jes.
Toinen mieltä ylentävä juttu oli se, kun huomasin, että lompakko ei ollut mukana. Muistelin, että viimeisellä tankkauspaikalla olin laittanut sen darran takia takalaukun päälle. Jee jee.
Päivän mittaan alkoi kuumekin nousta ihan kunnioitettaviin lukemiin, yli 40 astetta. Kaverit sitte toimitti minut illalla johonkin terveydenpalauttamislaitokseen, ja sielläpä sitten meni kolme vuorokautta makoillessa. Ihka oikea keuhkokuume oli dignoosi. Liekö jotain tekemistä sillä pyöräilyllä asian kanssa, tiedä häntä.
Koulutus jäi sitten minun osalta väliin, ilmoitin vaimolleni, sairaalan ystävällisesti lainaamalla luurilla, että tulen kun ehdin.
No pitihän se homma naiselleni tunnustaa, että makoilen sairaalassa. Hän kun oli kotoa lähtiessäni mainostanut, että on hullua lähteä tolla kelillä ajamaan pyörällä!!! Tyhmä eukko!
Sovittiin sairaalasta päästyäni, että menen kiltisti kotilolla kotiin, ja pyörä haetaan sitten, kun kelit ja ukko paranee.
Että ihminen voi olla pyöräilystä innostunut.
Vituttaa vieläkin koko reissu.
