Extreme Motor Show kesäkiertue 2014
Extreme motor show on uunituore uudenlainen koko perheen kotimainen moottorisirkus.
Show:n perustaja Marko "StuntMarko" Marjamäellä on usean sadan stunt-esityksen kokemus Suomessa ja Euroopassa. Muutama vuosi sitten alkoi kehittymään ajatus uudenlaisesta maatamme kiertävästä uudenlaisesta moottorisirkuksesta. Ajatus oli saada uudistusta ja vaihtelua aikaan taituruutta, vaaraa ja vauhtia rakastavalle yleisölle.
Extreme motor show tarjoaa tuhdin paketin ennennäkemätöntä taitoa, vauhtia ja jännitystä. Esityksessä tullaan esittämään taitoajoa katumoottoripyörällä (stunt riding), mönkijällä sekä FMX-motocrosspyörillä.
Täysin uutta ohjelmistoa tarjoaa moottorikelkka freestyle.
Pohjoisen mies heittää temppuja ilmalennon aikana ja on siten euroopan ainoa kuljettaja Aleksi Rehu, joka tekee tätä keskellä suomalaista kesää.
Autotaitoajoa on myös luvassa mm. kahdenpyörän ajoa ja muuta kohellusta.
Autonromutusnumeroissa tavallisilla käytöstäpoistetuilla romuautoilla esitetään romutus- ja kolarinäytöksiä. Show.ssa nähdään henkeäsalpaavat romutusnumerot tavallisilla autoilla. Kuljettaja on Pieksämäeltä kotoisin oleva Tommi Heiskanen.
Kiertueen FMX-moottoripyöräakrobaatit Oskari Kontio Kalajoelta ja Joni Hynell Kaarinasta tekevät ilmailuhallituksen luvalla henkeäsalpaavia ilmalentoja, joissa kuski ei kokoaikaa pysy pyöränselässä. Suomen ja jopa Euroopan ykköskaartiin lukeutuvat taiturit ovat nyt ensimmäistä kertaa näin laajalla kiertueella.
Arttu Mielityisen stunt riding numerot ovat herättäneet huomiota myös maamme rajojen ulkopuolella. Kumi palaa ja pyörän käsittely on vertaansa vailla.
Kun kyseessa on koko perheen moottorisirkus ei siellä myöskään ole unohdettu perheen pienempiä. Show:n pelleilypuolesta vastaa jo vuosien kokemuksella kaikkien Ad-Hd-koheltajien ykkösnimi Börje-pelle. Börjellä on esityksessään jos jonkinlaisia kulkuneuvoja. Börjelle on rakennettu erikoistilauksesta minikupla, johon on istutettu erikoisia efektejä. Börjelle on talven aikana rakennettu mönkiä, jota ei voi saada rikki, vai voiko? Sen voi ainoastaan todeta tulemalla paikalle.
Extreme motor show tulee vierailemaan useissa kaupungeissa ympäri Suomea. Kiertuekalenterin löydät osoitteesta.
https://www.facebook.com/notes/extreme-motor-show/extreme-motor-show-tour-2014/694052863964474
Lippuhinnat ovat seuraavat: Aikuiset 17€ ja Lapset (5-15) 14€, istumapaikka + 3€
Tervetuloa!!!!!
Mikäli sinulla on pihassasi kiusana ajokuntoinen autonromu tulemme hakemaan sen näytökseemme tuhottavaksi kun soitat numeroon 0440838991 tai 0465644461