kuinka voi nähdä punaista foorumien teksteistä kun näkee kaiken muun mustavalkoisena
miksi tänne pitäisi saada jotain rajoittavia sääntöjä kun niitä tunnutaan muutenkin vastustettavan kaikkialla.
Erittäin hyvin sanottu. Näinhän asia on. Ehkä idea on lähtöisin kuitenkin nuorelta ihmiseltä joka ei vielä ole menettänyt sitä lapsenomaista uskoa, että maailmaa voi muuttaa.
Totuus kuitenkin on, että jokainen vastustaa jotain, tai kannattaa. Ihan yksi lysti mihin me itsemme kategorioimme tai mitä elämässä ylipäätään teemme.
Kun sitä ikää tulee, väistämättä, eri arvostukset nousevat esiin, ja vain siksi, että tietää jo sen, mihin se edellinen johti. Noin yleensä.
Ymmärrän kyllä täysin tämän asenteen, esimerkiksi kukkis ja vetomiesväittelyn. Se vaan mistä se juontaa juurensa, on paljon syvemmällä suomalaisessa asenteessa. Sitä asennetta toiset kaivaa vieläkin kuokalla vaikka netissä saavat satonsa.
Suomi on raskas maa elää. On tämä ilmasto, ja muut omituisuudet. Ja jos täällä yrittää pitää kiinni siitä omasta itsestä, eli ajatella omilla aivoilla, eikä antaudu yleisen mielipiteen virtaan, niin homma alkaa kusea. Ehkäpä siksi, suurin osa suomalaisista kuuluu vielä kirkkoon, että ei tarvi itse miettiä "vaikeita" asioita. Sama vaan tuntuu olevan kaikessa. Ikävää. On niin helppoa mennä mukaan johonkin, etenkin sen jälkeen kun on luopunut omasta vapaasta tahdosta ajatella.
Ja toisaalta, jos joku ei ole huomannut, tämä on johtanut siihen, että suomessa ei kansa valitse yhtään mitään, vaan päättäjät valitsevat "kansansa". Ollaan päästy valtiona aivopesun uudelle tasolle. Jos Suomea pitäisi patologisesti diaknosoida, niin väittäisin että valtio on mielisairas, tai ainakin hyvää vauhtia sellaiseksi muuttumassa.
Odotan innolla, ja kauhistuksella sitä päivää, jolloin Halonen kiipeää puuhun kuin Kekkonen ikään. Tasa-arvon nimissä. Sen asian ymmärtäen, että tämä kansakunta on juuri puusta laskeutunut