Alkoi kuulumaan rahinaa etupäästä aika ajoin. Kun kurkistelin jarrupaloja niitten vielä paikoillaan ollessa, kaikki näytti olevan ihan ok. Palojen pohjalevyt vielä reilusti kaukana itse levystä. Päätin kuitenkin irroittaa ja tarkastaa kaikki palat ihan kunnolla ja mitä löytyikään
vasemman puolen ulommainen pala oli kulunut toisesta päädystä niin että toisen päädyn pohjalevy kosketti jo levyä. muut palat olivat jotakuinkin tasaisesti kuluneet. Ihme kyllä, itse levyyn ei ole tullut minkäänmoisia jälkiä metallien kosketuksesta.
Ja pyörähän oli -02 reilu 30tkm ajettu, jossa on vielä alkuperäiset palat kiinni.
Pitänee vielä kokeilla että toimiiko kaikki männät kunnolla. Eikös niitä ole 3 per satula. Tosin jos tuolleen kuluu vain toisesta päästä, silloin luulisi sen päädyn männän olevan jumissa silleen että mäntä ei palautuisi kunnolla ja näin ollen laahaisi jatkuvasti kyseistä päätyä palasta ja kuluttaisi nopeammin. Tosin käsin kun puristin satulaa, tuntui liikkuvan tasaisesti molemmista päistä.
Onko kellään muulla ollut vastaavaa ilmiötä?