Sunnuntaina oltiin ajamassa vaimon kanssa ja mahtava päivä oli. Ensimmäinen MP-tuen ajopäivä meillä ja kehuja täytyy antaa erittäin hyville järjestelyille sekä erityisesti sille, että hitaassa ryhmässä pyrittiin puuttumaan vaarallisiin ohituksiin.
Melko harkitsemattomasti jotkut siellä ohittelivat ja jos ei itse olisi ollut tarkkana niin olisi saattanut kolahtaakin. Sen verran ajattelemattomasti jotkut vetivät jopa suoraan ohitettavan ajolinjalle. Hitaassa ryhmässä tällainen on tietenkin erityisen vaarallista, kun taidot eivät kaikilla riitä nopeaan reagointiin tällaisissa tapauksissa. Pahimmat tapaukset liivimiehet onneksi poistivat radalta.
Nopeammissa ryhmissä tuli yllättävän paljon kaatoja, lienee ollut loppukauden huipentamaa kilvanajoa ilmassa. Aineellisilla vahingoilla taidettiin selvitä noista.
Satoja ratapäiviä kun alkaa organisaatiolla olemaan takana, alkaa rutiiniakin olemaan. Hyvää sakkia on valikoitunut lipun varteen ja monella kokemusta kilpailuidenkin liputtamisista niin auto- kuin pyöräpuoleltakin. Aika paljon paikalla oli ajamassa kuitenkin ensikertalaisia (meidän tapahtumissa tai yleensä) ja sen valitettavasti huomasi. Keskiryhmä oli kumpanakin päivänä aika ruuhkainen ja hitaassa oli pienimuotoista kilvanajoa havaittavissa joten tavoistani poiketen pistin itsekin liivit niskaan ja menin sekaan ajelemaan ja yritin vähän menoa rauhoittaa. Muutamalla kuskilla aika älyttömiä ohituksia, joten heidät sitten liputettiin pois. Pari kuskia keksi ajella ihan omia reittejäänkin, joten siihenkin piti puuttua.
Lauantaina kaatoja tuli viisi ja sunnuntaina kymmenkunta, joista valtaosa kilpaa treenaaville ja siinä porukassa kaadot kuuluvat lajin luonteeseen, hitaassa ryhmässä ei. Lauantaina poistui radalla yli 100 päivää kaatumatta ajaneet -kerhosta yksi kuski ja sunnuntaina toinen. Alkaa olemaan hiljaista siinä kerhossa, joten viimeistään Motoparkin kisassa voisi siitä kerhosta irtaantua itsekin.
Kaadoista selvittiin pääsääntöisesti aineellisilla ja henkisillä vaurioilla. Yhdeltä kuskilta solisluu meni, muttei sen kummoisempaa. Alastaro on turvallinen paikka harjoitella konttaamista, Ahvenistolla 2-3 noista kaadoista ja/tai ulosajoista olisi johtanut vakavampiin vammautumisiin, kadulla samoin, ehkä mustaan autoonkin olisi päästy.
Valokuvia napsi tietääkseni Melinda. Mikko oli taudin kourissa ja siksi pois tällä kertaa vahvuudesta.
Ruuhka ilmeisestikin innoitti ihmisiä ostamaan lippuja myös syyskuun viimeiseen tapahtumaan. Hyvä niin. Mieluiten kaikki liput etukäteen eikä tarvitsisi tuottaa mielipahaa niille, jotka joudutaan käännyttämään radalta pois kun ryhmät ovat täynnä.
Liput voi ostaa tuolta:
http://www.mp-tuki.fi/kauppa/
Vielä siis jäljellä yksi Motoparkin viikonloppu ja yksi Alastaron ja kausi sitten siltä osin siinä ja ensi vuonna toukokuussa taas jatketaan ennakoivan ajon koulutuksilla ratakausi.
Säät suosivat, joten Esterille kiitokset siitä.
Jukka