Moikka!
12. päivä perjantaina tulee täyteen kaksi vuotta kevarikortin saamisesta ja siihen mennessä olen autokoulussa suorittanut tarvittavat teoria- ja ajotunnit korttiluokan korotukseksi. Autokoulusta saa kuulemma todistuksen suoritetusta korotuksesta, mutta tämä ei riitä moottoripyörän ajamiseen ajokortin ohella. Sain varattua poliisiasemalle ajan heti samaksi päiväksi (jee, turkulainen joutuu ajamaan Saloon yhden vaivaisen kortin takia, muuten aikoja ties millon...). Saanko samantien poliisilta lupalapun ajamiseen, vai joudunko odottamaan monta viikkoa muoviläpyskän saapumista postista? Ei ollenkaan kiinnostaisi odottaa korttia.
Entä tarvitseeko minun itse olla paikalla, vai voinko lähettää jonkun toisen asialle puolestani, esimerkiksi toisen vanhemmista? Olen itse töissä, ja vaikka todennäköisesti pääsenkin sieltä livistämään pariksi tunniksi, olisi kuitenkin parempi olla siellä.
Hemmetti näistä on tehty vaikeita... Ja onneksi poliisin sivulla on niin kattavasti tietoa asiasta...
T. Mikko, tuleva maastamuuttaja...