Pakko se on kertoa!
Pitää olla oikein ylpeä, kun sain tehtyä ison huollon 996.een
Otin irti sylinterinkannet, että pääsin oikeesti tutustumaan ducan venttiileihin. Kansia kun ei ole pakko aukaista niitä mitattaessa ja säädettäessä
Kiinnosti vain kovasti pyörän sielunelämä.
No siinä sitten vaihdoin kolme avaavaa keinua (alkuperäisiä), kun olivat nokkien kohdalta kuluneet pilalle ja muutaman säätöprikan avaaviin. Sulkevat olivat kaikki hyvässä kuosissa. Samalla vaihdoin jakoremmit, nesteet, öljyt ja ketjut rattaineen.
Eilen sitten tein ristinmerkin ja toivoin parasta, kun painoin starttia.
Avot, homma pelasi eikä yhtään vuotoa missään ja kone kävi kuin enkeli.
Niin samalla vaihdoin avokytkimen
Kannenpulttien erikoisavaimen tein itse uudesta lenkistä ja räikkäavaimen lyhyestä jatkosta sekä yhdestä vanhasta hylsystä osan, että sain puolentuuman avaimelle paikan mistä vääntää momenttiin ja pelasi hyvin.
Siis uskallusta van hommiin, niin kyllä menee sanoisinko helposti kuitenkin tuo huolto homma.
Eka kerta se oli ja jatkossa teen itse edelleen. MIELEN KIINTOISTA ja oikeastaan "yksinkertaista" .
t. pepe