Tällainen reissu ja stoori siitä tuli:
14.05.2014 lähti lento kohti Fuengirolaa. Jee, loma ja vapaus!!
Fugessa vietettiin viisi päivää pällistellen, kävellen ja tuttuja tapaillen. Asuttiin PYR-hotellissa, joka on 70-luvulla rakennettu valtava, neuvostotyylinen kauhistus, mutta ihan rantsussa ja merimaisemalla. Vanhan viemärin haju aika ajoin hieman häiritsi, mutta muuten ihan OK mesta uima-altaineen.
http://aijaa.com/uK3wlP
Yamaha oli talvehtinut ongelmitta tuttujen tallissa ja yks kaveri oli mun pyynnöstä pari kertaa ajellut sillä, jotta akku latautuisi. No, kaikki muuten hyvin, mutta jammussa oli sivulaukut laitettu väärin päin väkisin paikoilleen. Siis väärille puolille. Tankki oli tyhjä. Pääsin just just bensikselle valon vilkkuessa taulussa. Ja vehje oli jätetty sivujalalle, mikä ei tietenkään ole suotavaa. Pari pientä lommoa oli ilmestynyt pakoputkeen, kun muijat olivat fillareillaan kolhineet menemään. Eli kyllä kannattaa suojata prätkä pressulla, kun vieraisiin nurkkiin jättää ja irroittaa akku sovinnolla!!
20.05. siirryttiin Benalmadenaan vaimoni potilaan/kaverin loistokämpän vierasmajaan yhdeksi illaksi grillailemaan, uimaan jne. Pikkusen otti päähän pakkaaminen muutaman kilsan takia, mut olipahan pakkausharjoitukset tarpeen, jotta sai Mamman kamoja hieman vähennettyä ja jätettyä säilöön Fugeen.
21.05. alkoi varsinainen reissu. Valitsimme reitiksi rantatien Almerian kautta, koska sitä ei ole tullut aiemmin ajettua. Hyvä ja suht kiva tie Almeriaan asti, jonne ei kannata mennä, koska näyttää valtavalta ja tylsältä kaupungilta. Tarkoitus oli ajaa Alicantenseudun ohi ja välttää turistirysiä. Mursian seudulla oli yli 30 astetta ja haju kasvihuoneiden lannotteista vaikuttava. Koko rannikon tuuli todella kovaa, mikä oli ainoa haitta. Liikennettä hyvin vähän. Vaimo äkkäsi kartalta yöpymispaikaksi Gulleron, vähän Valensiasta etelään, koska nimi lupaili jotain "hyvää"!! Siellä kadunvarressa etsiskelin navista jotain lupaavaa majoitusta, kun poliisi tuli paikalle. Siinä rupateltiin sekakielillä ja poliisi katosi, viereisen talon ovesta, joka havaittiin poliisiasemaksi.
Saapui hetken kuluttua takaisin Gulleron kartan kanssa ja kyseli meille sopivaa majoituksen hintaluokkaa. Sanoin noin 40€ ja polliissi katosi taas hetkeksi ja takaisin tultuaan näytteli ruksia kartalla. Mä rupesin naputtelemaan osoitetta naviin, mut poliisi sanoi et ajele perässä. Kuskiks hyppäs naispolliisi ja niin mentiin siististi saattueessa suoraan hotellin ovelle läpi Gulleron. Kävivät vielä sisällä esittelemässä meidät ja häipyivät sitteen leveästi ja onnellisesti hymyillen meidän "welcome to Finland" ja "thanks" huutojen saattelemana.
Gullero havaittiin yllättävän suureksi rantakaupungiksi, jossa oli kilometsien biitsi ja rantabulevardi. Kohtuukokoisia hotelleja sadoittain, muttei ihmisiä, koska sesonki ei ollut edes alullaan. Siedettävän näköinen paikka, toisin kuin esim. Benidorm, jonka pelottavan näköisiä pilvenpiirtäjähotelleja kauhisteltiin etäisyydeltä ohi ajaessamme.
2.3. Pamautettiin menemään kohti Barcelonaa reipasta moottoritietä ja reipasta vauhtia. Helvetinmoinen tuuli puhalsi mereltä koko matkan, mutta ei FJR ole moisesta moksiskaan. Olin katsonut Barsasta hotellin valmiiksi (mutten varannut) kehätien varrelta, koska en olisi halunnut mennä ajelemaan barsan ruuhkiin. Metroasema hotellin lähellä on tärkeää, koska barsassa on mainio metroverkosto.
En kuitenkaan ollut tietoinen että barsan pohjoispuoli on vuoristoa ja sen hotelli oli siis vuoristossa. No, hotlan tiskillä kohtelias virkailija ilmoitti, että "se oli vaan nettitarjous", mitä mä olin katsellut ja nyt hinta oli reilun tuplat!Vaimoni pokerina kyseli, et voiko hän käyttää tota tietokonetta, mikä sopi ystävällisesti ja maksutta. Varasi jonku hotellin randomina. Kaks yötä, 7 km kohti keskustaa ja ++++, 120€, eli kohtuullista, mutta kohti keskustaa. Osoite naviin ja helvetin jyrkkiä ja kapeita katuja ongelmitta ja ruuhkitta suoraan hotellille. Pyörä viereiseen parkkihalliin ja kypäräkaljoille!! Havaittiin, että 14 krs katolla on ulma-allas ja mahtavat maisemat koko barsan yli ja merelle!Siellä muuten vietettiin seuraava ilta omia eväitä ja juomia nautiskellen, aurinkoa ottaen, eikä ketään muita!?
http://aijaa.com/maNTvy
http://aijaa.com/eJajZ0
http://aijaa.com/LmO1gq
Barsa on aivan mahtava kaupunki. Kävelijän unelmakaupunki, mistä ei katsottava lopu. Ja sit kun väsyy, aina löytyy metroasema, josta pääsee sujuvasti "kotiin". Suosittelen, mut mieluummin lentäen kaupunkilomakohteena, koska liikenne ei vaikuta houkuttelevalta.
23.5. Ensin ajattelimme viipyä barsassa 26.5. asti, koska olimme varanneet laivan Sardiniaan silloin. Aamukävelyllä tutustumassa mahdolliseen seuraavaan hotelliin (nykyinen oli buukattu täyteen viikonlopuksi) totesin barsan ehkä suosituimmalla kauppakadulla, joka oli leveä kuin mansku stadissa, et ei perkele, en halua olla täällä koko viikonloppua väentungoksessa. Soitto laivayhtiö Grimaldille ja saimme vaihdettua lähdön samaksi illaksi klo 22.30. Norkoiltiin päivä barsan rannalla ja sit hotellille pakkaamaan kamat ja eikun menox laivarantaan. Laivassa hytti maksaa sit saman, kun kaks henkilöä+prätkä eli noin 130€. Ruoka on huonointa, mitä olen liki koskaan syönyt hintaan 15€. Kuinka joku voi saada lasagnen maistumaan ei miltään/pahalta!? Iloinen yllätys oli, ettei vatsa mennyt sekisin Omat eväät siis mukaan ehdottomasti! Muuten laivamatka on peruskamaa ja hytissä ainakin nukkuu mukavasti ja hyvin. Peruslipun hintaan kuuluu kansituoli, jossa kitumalla siis säästää hyvin fyrkkaa.
24.05. Saapuminen Porto Torresin pikkuiseen ja selkeään satamaan, josta keula kohti Algheroa, jonka läpi sujuvasti tielle SP105 kohti Bosaa. Erittäin hieno rantatie, jossa voi pulahtaa vaikka mereen uimaan, jos sattuu 30 asteen helle, niinkuin meille. Bosassa rantatiellä äkkäsimme "zimmer frei"-kyltin ja eikun kyselemään majoitusta, joka löytyikin vierestä. Prätkän sai oven viereen. Makuuhuone, olohuone+keittiö ja ovi biitsille terassille. Erinomaista. Viereisestä kaupasta evästä ja juomaa mukaan biitsille ja uimaan." Hotellin" omistaja tuli illemmalla juttelemaan, kumma kyllä saksaks,i juomia mukanaan ja kylässä kävi vanha äitimuori, tytär, sekä vaimo. Ilta vierähti varsin myöhäiseksi isännän juomia nautiskellen, joten päätimme nauttia oikein mukavista olosuhteista vielä yhden päivän.
http://aijaa.com/B88zb2
http://aijaa.com/p9Ki8J
25.05. Päivä oli pilvinen ja alkoikin myöhemmin sadella hiljakseen. Kävimme kuitenkin tutustumassa Bosan vanhaan kaupunkiin ja rannalla olevaan noin 1000v vanhaan "vartiotorniin". Isäntä meidät nähdessään pyyteli heti pikku drinksulle ja vaimoni huomasi meidän viihtyvän keskenämme hieman liian hyvin, joten sain pian kuulla, että Sardinian eteläkärjessä oleva saari Sant Antioco kiinnostaa kovasti. Sinne siis lähdetään huomenna.
http://aijaa.com/s6W5Zm
26.05. Aluksi ajelimme pientä rantatietä läpi kivojen kylien ja kukkuloiden, mutta vähitellen ajauduimme melkein moottoritietä muistuttavalle tielle sisämaassa. Ajattelin, että antaa menna, kun matkaakin oli noin 250km. Ei mitään erikoisen mahtavaa. Antiocon saari kierrettiin pikkutietä ja päädyimme uima-allashotelliin Calasettan länsipuolella. 70€ eli vähän kallis, mut erittäin OK. Mereen uimaan ja vähän allaslöhöilyä ja syömään 20€/nuppi. Mutta jo oli reissun parhaat sapuskat!! Antipasta --> vadillinen isoja simpukoita sopivasti chilillä ja parmesaanilla, secondo --> jotain possunlihaa? erinomaisesti maustettuna + vihanneksia runsaasti myös käsittämättömän hyvin maustettuna, dolce --> jonkinlainen caramelbudding + limoncillopullo pöytään ja paikallista paloviinaa, erilaisia, innostui maanmainioin tarjoilija tarjoilemaan. Erinomainen ilmapiiri ja fiilis &ruoka!
http://aijaa.com/1cU3Dn
http://aijaa.com/lOrty9
27.05. Ei ollut aamulla krabbis, kumma kyllä, joten eikun reissuun noin klo 09.00. Alkumatka suht tylsää tasankoa ja melkeen motaria kohti vuoristoa. Tie SS128 on jo mainio, mutta SS198 on mitä mainioin, ihana vuoristotie. Ehdottomasti pitää ajaa, jos Sardiniaan itsensä prätkällä järjestää. En ollut kovin innoissani tosta eteläosasta, mutta nämä vuoristoseudut ovat aivan ensiluokkaisia! Ennen Lanaseitä käännös melkeen motaria (en saa selvää tien numerosta) kohti Nuoroa, mutta käännös vasemmalle, kun tie SP22 kohti Orania ilmestyy. Ja lysti jatkuu taas mahtavissa maisemissa ja hyvällä pikkutiellä yli kukkuloiden ja vuorten. Kohti Ozieriä jatkettiin pikkuteitä SP47 ja SP36 ja välillä ilmeisesti SS128 kiemurrellen ja nauttien. Ozierissä alkoi jo väsyttämään, joten paikalliset neuvoivat kaupungin ilmeisesti ainoaan hotelliin. 40€ aamiaisella, jota sit ei oikeestaan ollutkaan. Vieressä paikallisten suosima kaljakuppila, josta sai erinomaista ruokaakin paikalliseen hintaan! Bueno!
28.05. Laiva Santa Teresa Callurasta Bonifacioon Korsikalla lähtee klo 11.15 ja seuraava klo 15.00. Ajattelin edellisenä iltana, että mennään sovinnolla tolla myöhäisemmällä, koska Santa Teresaan näytti olevan mainiot pikkutiet Oschirin ja Tempio Pausanin kautta. Tien nimi on Via Roma. Googgeli ei tiedä tielle numeroa, mutta on mainio kerrassaan! Oli tullut jo oikein hyvä tatzi FJR:ään vuoristossa, joten päästelin menemään oikein nautinnollisesti ja huomasin, että saatamme ehtiä tuohon aikaisempaan laivaan, josta emme sitten myöhästyneetkään, kun noin 10 min, p)%/#kele. Ois voinut noi seuraavat 3 t viettää kyl mieluummin jossain kivassa kylässä, eikä suht tylsässä satamamiljöössä.
Salmen ylitys kestää reilun tunnin. Juttelin laivalla muutaman sveitsiläsmotoristin kanssa ja tutkimme Korsikan karttaa. Itäpuoli on mahtavaa vuoristoa ja tiet sen mukaan. Kuulemma ajo Ajaccioon vie noin 6 tuntia!? Ja sieltä Bastiaan 10t !! Mä rupesin maitoilemaan, koska olin ajellut Sardiniassa vuoristossa melkeen 600km ja päätin, että emme lähde vuorille, vaan ajamme "tylsähköä" itärantaa. Tylsyydestä voidään olla montaa mieltä, mutta meille maistui mainiosti vaihteeksi helppo ja todella paikoitellen kaunis rantatie laguuneineen.
http://aijaa.com/TfbvZ8
Korsika vaikuttaa kerrassaan mielenkiintoiselta ja siistiltä paikalta. Mahtavat, melkein 3km korkeat vuoret keskellä, joita ympärövät ihanat rannat ja kauniit pikkukaupungit. Tonne täytyy mennä toistekin oikeen ajan kanssa. Sinne vuorille menee merkattuja trekkejä, joilla voi viettää etelästä pohjoiseen-reitillä kuulemma melkein kuukauden, jos sen tekee kokonaan!!
Kun väsy iski joskus klo 18 alettiin miettiä yöpaikkaa. Lähellä Aleriaa käytiin rantsussa yhdellä kivanoloisella campingillä kyselemässä, mut ois minimissään pitänyt viipyä kaks yötä a; 70€, joten no thanks! Alerian keskustassa oli motelli, josta saimme kivan huoneen uima-altaan vierestä ja prätkä oven ja terassin eteen. Joo. Mäkin tykkään enemmän luonnonvesistä, mutku.... Hemmetin hyvää kotiruokamaista pataa naamariin ja potti hyvää Korsikalaista viiniä, pari bissee iltajuomax terassilla ja tutimaan.
29.05. Aamulla oli aamu-uinnin jälkeen niin hyvä fiilis, et päätettiin jäädä viel päiväks pyykkäämään ja löhoilemään auringossa. Vaimo kävi kysymässä jatkopäivää huoneelle, mut oli kuulemma joku motoristijengi varannu koko pytingin muutamaks päiväks. Mut ei se mitään, sano oikein mukava emäntä (lainas muuten läpärinsä meille koko ajax), "ne teidän huoneen motoristit sijoitetaan jonnekin muualle". Heh hee. Illemmalla niitä motoristeja sit alko tullakin ja kaikki käytävät täytty kaikenlaisista prätkistä. 32 kpl. Piti siirrellä meidän jammu portinpieleen, et pääsis aamulla ulos sieltä. Hyvä meininki!
http://aijaa.com/oaRvCJ
30.05. Kohti Bastan satamaa, josta laiva Genovaan. Tasamaatie hyvillä maisemilla. Kyliä ja liikennevaloja, muttei ruuhkia. 6 t laivamatka melkein tyhjässä laivassa. Kannella auringossa, tyynessä säässä nautiskellen ja lukien. Genovassa ajoissa. Naviin hotellin osoite Torinossa, missä poikamme opiskelee.
http://aijaa.com/Z9ntPr
Genova on vuorten ympäröimä, joten moottoritiet ulos sieltä ovat italialaisliikenteen tyylillä aika herättävä kokemus. Tietysti yhdestä ekoista liittymistä liikenteen hektisyyden vuoksi pieleen, mut eikun eteeenpäin, koska navikin tiesi heti vaihtoehtoreitin. Sit stout!! Jumalaut! Mut italoprätkä näytti mallia, miten prätkällä mennään kotilojonojen seassa, ni eikun perään. 4-5km ja kunnon mällihän siellä oli ja joku fiiu ja rekka aika törkeesti sekaantuneet toisiinsa. Oli muuten koko reissun ainoo meidän näkemä onnettomuus. Ja eikun hanaa ja oltiin alta kahden tunnin hotellin oven edessä. Kiitos navi (Tom Tom) jälleen!! Eikä minkäänlaista ruuhkaa Torinossa noin klo 19. Prätkä ilmaiseen parkkihalliin, kypäräkaljat, suihkuun ja poikamme Niklaksen kanssa luonastamaan.
31.05. Päivä kului nautinnollisesti Torinon nähtävyyksiin tutustuessa Niklaksen asiantuntemuksella. Olin aivan ihmeissäni, kuinka kotonaan poikamme oli tuolla italian entisessa pääkaupungissa. Kuin kala vedessä. Niinkuin valtavat monnit tai karpit, joita näimme uivat Po-joessa. Torino on yllättäen melkein yhtä mielenkiintoinen, kun Rooma. Melkein.
http://aijaa.com/ZaHqkE
http://aijaa.com/Sk0Jz4
01.06. Sama, kun eilen. Suunnilleen. Ihana kaupunkiloma. Suunniteltiin myös reissun jatkoa. Näytti sääennusteiden mukaan siltä, että Sveitsin alpeilla sataa. Hylkäsimme reitin Aosta --> Chur, päätimme lepsuilla ja suunnata Gardajärvelle.
02.06. Oli maanantai ja jonkinlainen vapaapäivä Italiassa, mistä syystä ei ollut liikennettä juuri lainkaan, aamulla noin klo 10, kun starttasimme jammun ja suuntasimme kohti Milanoa motaria pitkin. Päätin, että ajamme pari sataa kilsaa pois ja sitten siirrymme miellyttävämmille pikkuteille. Jossakin Bressian kohdilla vedin sivummalle ja pistin naviin Idro-nimisen pikkukaupungin. En tiedä, mitä teitä sinne ajelimme, mutta siedettävää ja koko ajan mahtavammaksi muuttuvaa oli maisema. Idrossa kahvit ja tietä SP58 ja sit SP9 kohti Gargnanoa, josta olimme varanneet hotelli Lidosta huoneen (72€/2vrk aamiaisella). Ja voi herran pieksut, et oli hienot tiet. Kunnon vuoristoa ja maisemaa. Kun laskeuduttiin Gargnanoon, se näytti olevan "tuolla alhaalla" ja tie meni melkeen hotellin nurkalle.
http://aijaa.com/MNS4hk
En ole ennen Gardalla pysähtynyt, koska olen pitänyt sitä turistirysänä ja ajanut aina itärantaa, mutta nyt yllätyin positiivisesti. Hotellin ja järven välissä meni vain pieni paikallistie ja huoneesta maisema oli aivan huippu. Järvi, jonka toisella rannalla on lumihuippuiset vuoret. Uimaranta vierassa 50m päässä. Aivan idyllinen pikkukaupunki, johon ei edes mahdu paljon turismoja. Tykättiin kovasti.
http://aijaa.com/ZxU3ad
http://aijaa.com/HYr24Q
http://aijaa.com/Ca1r5D
http://aijaa.com/amutkh
3.6. Aamu-uinti Gardassa. Tunti auringonottoa, jonka jälkeen pilvistä, muttei sadetta. Kävelyä kylillä ja fotojen ottoa. Ihana välipäivä.
4.6. Gardan rantaa pohjoiseen, kunnes tulee tie SS240. Hieno tie, josta jatketaan SS237 kohti Dieni di Trentoa. Sieltä SS239 kohti Ponte di Legnoa, josta numeroimatonta tietä? Stelvion kansallispuiton läpi Passo Gavion kautta Bormioon. Hieno päivä!
http://aijaa.com/CcSKYl
Olipahan mahtava toi Gavion ylitys. Jo melko alhaalla alkoi pikkusen tihuttamaan. Just ennen kunnon nousua oltiin jo pilvessä. Kolme prätkää ihmetteli jotain tienvarressa, liekö epäröivät edetä. Meikäläinen moikkas ja koko letka lähti heti perään. Näkyvyys vaan huononi, pilvi tiheni ja mäki jyrkkeni. Ykkösellä jurnutin menemään muutaman metrin näkyvyydellä ja sit tuli tunneli, missä ei nähny melkeen yhtään mitään. Oli hetken oikeesti totinen olo. Ja jatku ja jatku tunnelin jälkeen nousu pilvessä, kunnes huipulla olikin tyypillisesti jopa hetkittäin kirkasta. Mä naureskelin mun perässätulijoille, et "mein got" ja "ou shit", mut en saanu ku suu pyöreitä ilmeitä ja yks kyydissä ollu kimma oli selvästi melkein kauhuissaan. Mut kahvit naamaan kuppilassa ja ku ne näki mut harmaaparran ilman kypärimyssyä, ni jo alko hymyä ja juttua tulla! Niin ne nuoret kollit! Kaikella kunnioituksella!? Meidän Mamma ei ollu moksiskaan, vaan hihku innoissaan ja sano "wauuuu..". Alaspäin helpohko lasku ja tultiin mainioon Bormioon! Majoitus, ruokaa, pällistelyä, pikkusen viiniä ja nukkumaan.
http://aijaa.com/xhKJzG
http://aijaa.com/65SmSk
http://aijaa.com/rJSwrU
5.6. Tätä olin lupaillut vaimolleni ja kehunut ehkä liikaakin, eli PASSO STELVIO !! Kyselin aamiaisella mukavalta hotellin omistajalta, että mikähän on keli ylhäällä? Kertoi yöllä sataneen lunta Passoilla, mut et ilmeisesti ne on auki. Ja olihan ne. Ainakin Stelvio. Kyl se on hieno nousu, vaikka Bormion suunnalta helpohko. Hienoo!! Maavalkosena ja ylhäällä edelleen lapioitiin höyryävältä tieltä lumia. Liian turistirysä kyllä, mut muuten tosi OK keikka visiteerata siellä! Mamma tykkäs kovasti!
http://aijaa.com/kRU2Or
http://aijaa.com/UlNDdV
Kohti Landeckiä, missä jossain, mistä tie L17 alkaa, kohti Pilleriä, Mamma sai päähänsä tauolla, et "mennään tota tietä". Eihän siinä sit muuta oikein voikaan, ku mennä. Ja taas noustiin vuorille. Hienoa maisemaa ja tietä, kunnes tie oli poikki maanvyörymän takia. Paikallinen juntti neuvoi ystävällisesti kiertotien kohti Imssiä. Hienoo seutuu.
http://aijaa.com/LHMGlK
http://aijaa.com/I9d5Ds
Mulla oli tarkoitu ajaa vähän matkaa isompaa tietä 189 kohti pikkutietå L246, joka muuttuu tieks 266, kohti isompaa, mut hienoa 198 tietä. (Sorry, ehkä jollekin iloa). No taas noustiin yli 1,5 kilsan. Ja laskeuduttiin. Siel oli kuppila, jossa istuskeli lauma motoristeja. Kahvitellessa ja jutellessa joku ohimennen sanoi, et toi tie on muuten suljettu jonkun asfaltoinnin takia. Eli takas vaan ja uutta reittiä suunnittelemaan. Päätin ajella kohti Reuttea 179 pitkin ja siirtyä L21 tielle, mut taas oli tie poikki ja joku kiertotie. Kauniit oli maisemat ja kylät, mut rupes paukut loppumaan ja sanoin Mammalle, et nyt kato eka majoitus ja siihen jäädään. Zimmer frei löyty kylästä nimeltä Lermoos. Meikäpoika aika naatti. Vieressä Sparkauppa, josta juomaa ja naposteltavaa. Itävaltalaistyylisen talon partsille istumaan ilta-aurinkoon ja bisse sihauttaen. Ja jumalaut, ku olikin hieno maisema! Ja fiilis! Myöhemmin aamulla selvis, ku Mamma kysy majatalon omistajalta et "mikäs toi vuori tossa oikein on?", että se on Zugspitse eli Saksan korkein vuori! Me oltiin siis Itävallan puolella ja sen toisella puolella on Saksa ja Garmisch-Partenkirchen. Niin ne suljetut tiet toi meidät vahingossa todella makeeseen mestaan.
http://aijaa.com/O8tZR2
http://aijaa.com/eow7oZ
http://aijaa.com/4VjQ0J
6.6. Tie L17 löytyi pikku motarin jäkeen ja oli taas mainio pikku vuoristotie. 198:a pitkin Warthiin mistä 200 myöten Egg:iin. Todella miellyttävät tiet ja helpon tuntuiset kunnon vuoriston jälkeen. Suosittelen. Jatkettiin jotain pikkuteitä kohti Oberreutea Martinshöhen hotellia, jota pitää todella miellyttävä ja mukava suomalaisnainen Ylläkseltä nimeltä Maarit. Helppo ja ihana päivä. Martinshöhessä tuntuu kuin olisi jo kotona (hyvä vai huono juttu?) Ei ollu varausta, kun ei ollu numeroa, enkä uskonut sellaista tarvitsevani ja tietenkin hotelli oli ylibuukattu ja huone saatiin vaan yhdeks yöksi!? Mutku Maarit saapui paikalle hän lupasi majoittaa meidät vaikka kabinettiin ja minä pääsin nauttimaan jopa paikallista weinbrantia eli paloviinaa aivan mainiossa ja pitkästä aikaa suomalaisseurassa!!
http://aijaa.com/qZ0Mnj
http://aijaa.com/Jffrn9
http://aijaa.com/0M1Bol
Hauska ilta mukavassa seurassa syöden hyvin ja nauttien poikkeuksellisen runsaasti alkoholijuomia. Enimmäkseen reissussa en kummemmin kaipaa suomalaisseuraa, mutta kun ei muutamaan viikkoon ole suomea puhunut kun ainoastaan Mamman kaa, niin oli oikein mukavaa heittää kevyttäläppää kotikielellä.
http://aijaa.com/JHuI2A
7.6.Seuraavana aamuna hyvän aamiaisen jälkeen lähdimme kävelemään Itävallan puolella olevaan Shulzbergin kylään. Mainio melkein hellekeli ja idyllist maisemat vuoristoon ja laaksoihin. Perillä virvokkeet ja jätskit. Erinomainen 10km trekki. Sit uimaan Freibathiin, elli hotellin vieressä olevaan uimalaan, jota nimen perusteella luulimme ilmaiskylpyläksi ja kävelimme sisään hymyillen "Guten tag" ja saimme hymyn ja saman vastauksen takaisin. No ei se ollut ilmainen. Maksoi kait pari euroa, mut ei me mitään älytty maksaa, eikä kukaan meitä valistaakaan viitsinyt. Kätevää. Toistui muuten muutaman kerran ihan pokkana. Prätkäkin tuli pestyä hotellissa harjoittelijana työskentelevän Hansin kanssa, joka pesi oman Suzuki 600 gigserinsä Simosta kotoisin olevan gessumiehen kertoillessa mukavia tarinoita vieressä seuraten. Mukavaa ja kotoista.
http://aijaa.com/TQOnV3
http://aijaa.com/wZsIWi
http://aijaa.com/2Li5Qz
Maaritin tytär:
http://aijaa.com/eWl2p7
8.6. Löhöilyä altaalla ym. relaa.
9.6. Yöllä oli helvetin kuuma ja itikat ilmestyivät inisemään, joten oli nukuttava lakanalla ja kaivettava Offit esiin, jota ilman en muuten lähde minnekään. Pikku puteli punkki-mäkäräislitkua on paras suoja kaiken maailman "flying teeth" syöpäläisiä vastaan. Helle oli jo heti aamusta ja ajo halki saksan ei hirveen huokuttelevalta ajatukselta tuntunut, mut eikun matkaan. Maaritille ja porukoille vaan suuri kiitos taas kaikesta hyvästä!!
Lämpö nousi +35 asteeseen, mut ei onneks yli ja ajoviima ei todellakaan viilentänyt yhtään. Onneks ei tarvinnu pysähdellä, että flektit jammussa ois alkanut huutamaan. Silloin on meinaan tunnelma, kun kiukaalle löylyä löisi. Semmoset 140-220 lasissa painelimme Ulm-Leibzig- Nurnberg-Magdeburg, josta pikkuteille kohti vanhaa tuttua Wittenbergiä. Siellä on muutaman kerran tullut oltua, kun on jääty kyttäämään laivaa Rostokista tai Travesta kotiin. Mukava ossikaupunki, missä "tivolstrasella" tuttu perhemajoitus. Luottamus on sitä luokkaa, että kylmäkaapista vaan haetaan juomia ja sit aamulla koitetaan muistella, mitä tuli juotua. Vähän sinne päin ja kaikki maksaa yhden euron. Niin kalja, kuin pikku kuohari. Elbe virtaa vieressä ja kaupunki alkaa pikkuhiljaa korjaantua kommunismin aikaisesta rappiostaan. Mielenkiintoista seurata. Yöllä kajahti mahtava ukonilma, joka aiheutti jopa tuhoja ja kuolonuhreja seudulla mm. kaatuneilla puilla. Ei meidän unia paljoa haitannut.
http://aijaa.com/Guhtjq
http://aijaa.com/bOLpWM
Jatkuu koska liian pitkä stoori
