Olipahan Euroopan reissu. Käytiin Brno kisoja katsomassa ja muutenkin reilut kaksi viikkoa reissussa. Paluumatkalla sitten meni kawasta kiertokangen laakeri ja kampiakseli siinä sivussa päreiksi. Koneella oli ajettu 31000.Öljyä oli riittävästi ja uutta sekä koneen lämmöt normaalit, hajoamis hetkellä ja muutenkin. Sitten alkoipi kolinaa kuulumaan ja meno loppui siihen. Sain vaihtokoneen paikallisesta Hannoverilaisesta kawa-liikkeestä alle.Nyt kun vertaan uutta ja vanhaa, niin ero on huima. Tehot aivan samat noin perstuntumalla, mutta vanha kone värisi aivan tajuttomasti uuteen verrattuna. Tämä värinä lienee laakerinkin rikkoneen. Jotain on jossain vaiheessa kampuran tai muun vastaavan tasapainolle tapahtunut koska värinää oli. On ilmeisesti lisääntynyt pikkuhiljaa, koska en sitä osannut huomata ennen kuin nyt kun on toimivan kone alla. Pitäisi vissiin käydä koeajamassa muitakin pyöriä niin tietäisi miltä koneen pitäisi kuulostaa ja käydä ehjänä. Onni onnettomuudessa oli se, että löytyi aivan hotellin vierestä todella asiallinen liike joka pyörän taas ajokuntoon saattoi. Ja halpaa oli.Kaikki meni tietenkin omaan piikkiin serrattuna tilanteeseen jos vaikka olisi kaatunut ja kaskosta sitten uutta peliä alle.